sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kartano Kievari, Äänekoski 4.11.17 Finlanders



Nyt on viikonloppu pelkkää juhlaa. Lysti alkoi perjantaina Härmästä, Sinitaivas-konsertista. Meni luihin ja ytimiin. Adjektiivit loppuvat kesken, joten sanon vain "Vau". Ainutlaatuinen sinivalkoinen elämys, joka ei unohdu.

Ennakkoon suhtauduin Sinitaivas-konserttiin(kin) hyvin skeptisesti, sillä muut esiintyjät, eli tämän vuoden tangokuninkaalliset sekä Leif Lindeman ja Risto Nevala eivät kiinnostaneet minua yhtään. Toivoin kuitenkin, ettei konsertti nyt ihan sysihuono voi olla, kun mukana on Finlanders. Käydään kannatuksen vuoksi katsomassa. Ystäväni huolehti meille vielä eturivin paikat.

Niin paljosta olisin jäänyt paitsi, jos en olisi lähtenyt! Onko liian myöhäistä ryhtyä fanittamaan Risto Nevalaa? Huonot vitsit ja hyvä ääni -yhdistelmä toimii aina. Finlandersin hyvyys ei ollut yllätys, mutta hallitsevat kuninkaalliset olivat. Hehän ovat huikeita. Se Teijon ääni! Ja kuningatar sädehtivässä puvussaan, hämärässä salissa laulamassa Seija Simolan Kun aika on. Huh huh. Oli myös hauska kuulla Finlandersin säestävän vähän erilaisia biisejä, kuin normikeikoilla.

Lauantaina on tarkoitus olla ihan vaan kotona. Tuntuu kyllä ankealta, kun edellinen ilta oli niin mahtava. Mutta ei auta, Finlanders esiintyy turhan kaukana, Äänekoskella. Seuraava lähiseudun keikka on vasta kuukauden päästä. Voisihan sitä toki katsoa, miten pitkä matka Äänekoskelle oikein on.

Alle 200 km! Ihan siis lähes naapuripitäjässä. Reitti toki kulkee lähinnä erämaassa, korvessa ja metsässä, mutta nythän on sulat tiet. Ja matkalla voi kuunnella Järviradiosta Lauantaitansseja! Kun heti laittaa töpinäksi, ehtii hyvin.



Matkaan olisi ehtinyt paljon myöhemminkin, koska esiintyjät aloittavat vasta klo 21, vaikka levymusiikit soivat jo klo 20. Esiintyjät puolestaan lopettavat klo 01 ja levyt soivat vielä puolen tunnin ajan. Tanssilattian vieressä on tilava oleskelualue, jossa ensimmäinen tunti kuluu hyvin, musiikkia kuunnellen ja tanssijoita seuraten. Kovin mielelläni silti siirtäisin esiintyjien aikataulua tunnilla aikaisemmaksi.

Parasta Kartano Kievarissa on, miten helppoa siellä on ei-tanssijan viihtyä. Oleskelutiloja riittää ja bändiä on helppo seurata olematta tanssijoiden tiellä. Alakerrassa on kahvio ja karaoke, sekin on oikein rento hengailupaikka. Anniskelusta huolimatta en ainakaan itse huomaa mitään örvellystä tanssilattialla. Tanssisalin tunnelmavalaistus on yksi onnistuneimpia, mitä olen nähnyt. Lämmintä riittää, joten suosittelen kevyttä vaatetusta. Vesipiste on ahkerassa käytössä.

Iloinen yllätys on, että paikalla on muutama tuttukin, mukava saada välillä myös juttuseuraa. Iltaan mahtuu neljä Finlandersin settiä, mikä on aina luksusta. Eikä heidän musiikkinsa petä koskaan, enhän muuten tämän poppoon perässä ajaisi. Illan mittaan tulee muutama kappale, jotka olivat konsertissakin mukana, joten pääsen fiilistelemään samalla vielä eilistäkin. Säkkijärven polkka on yksi tällainen. Hatunnosto kaikille, jotka lämpimässä tanssisalissa jaksavat polkata. Mutta on se vaan hieno kipale.



Kartano Kievarissa on mahdollisuus majoitukseenkin, mutta minua kutsuu yöllinen maantie. Kahviossa on onneksi yhä tarjolla suolaista ja makeaa. Matkaevääksi lähtee perunarieskasta rullattu leipä, nerokas keksintö.

Nyt on lähes päivälleen kuusi vuotta ensimmäisestä tanssireissustani. Valvotut yöt ja ajetut kilometrit näkyvät naamasta, mutta ainuttakaan iltaa en vaihtaisi pois. Tämä on vaan minun juttuni. Ja tämä ilta on tanssireissu parhaimmillaan. Itselleni uusi tanssipaikka, ilta täynnä mieleistä musiikkia ja yöllinen kotimatka, joka taittuu kahvia juoden ja syntyjä syviä pohtien. Kuten miksi katuvalot eivät pala öisin? Ja loppuuko tämä sumu koskaan? Ja miten on mahdollista, että mielestäni olen ajanut jo todella pitkään ja olen täysin valmis oikaisemaan omaan sänkyyn, mutta silti sumun seasta pilkottaa kyltti: Seinäjoki 110?

Pelastava piristys koittaa Tuurin kohdalla, kun radiosta tulee Finlandersinkin tänään esittämä Autiosaari. Miten hauskaa onkaan kääntää radioon volyymia ja hoilata aamukolmelta "missään ei kettään", kun viimeisen 1,5 h aikana tien päällä on näkynyt yhteensä neljä autoa.

Kotona. Väsyttää. Saako suunnitella jo seuraavaa retkeä?

lauantai 19. elokuuta 2017

Hiekkaranta, Virrat 18.8.17 Finlanders



Koska tänään on luvassa vuoden viimeinen kunnon kesälavakeikka, meillä on samalla kesän päätösbileet. Käytännössä ilta ei eroa mitenkään normaalista tanssireissusta, sillä meillä on aina bileet. Mieli on kuitenkin hieman haikea, kun kesälavakausi jää taa. Onneksi otin vielä loppukirin ja suhasin kahden viikon aikana Finlandersin perässä sinne sun tänne. Eilinen retki Yppärin Merimajalle painaa silmissä, mutta kahvillahan siitä selviää.

Kesää ei voisi päättää paremmassa paikassa kuin Hiekkarannalla. Ystäväni kertoo matkalla Turun ikävistä tapahtumista, jotka tuntuvat kauniin järvimaiseman äärellä kovin epätodellisilta. Täällä on maailman pahuus kaukana. Hiekkaranta on aina kohdellut meitä erinomaisesti, eikä tämäkään ilta tuota pettymystä.



Kun on viimeisen kahden viikon aikana kuunnellut lukemattomia Finlandersin settejä, luulisi että ohjelmiston osaa jo ulkoa. Mutta ei. Heti ensimmäinen setti yllättää. Mukana on muun muassa Aamu Airistolla -valssi, Tähdet kertovat, Kultakutri ja sangen mieluisa Mitä sulle kuuluu.

Toisessa setissä mennään tunnelmasta toiseen. Aloituksena on Hiljaiset sillat ja Puhdasta kultaa, jatkuen vauhdikkaammin humpilla ja cha challa. Marleena on aina hauska. Huikean Tinasormuksen ohella tulee yllättäen klassikko Rannalle, sannalle. Kyseinen kappale on vuodelta 1994 ja ensimmäisiä Finlandersin biisejä, joihin olen aikoinaan tutustunut. Mahtavaa päästä kuulemaan vihdoin livenä! Setin lopussa päästään vielä polkkaamaan. Onneksi settiin mahtuvat väliin myös hitaat valssit, etteivät tanssijat täysin sula lattialle. Lämpöä ei nimittäin tältä illalta puutu.

Rannalle, sannalle. Kuva Kalajoen hiekkasärkiltä edellisenä päivänä.

Tauolla käymme tankkaamassa kahviossa ruisleivät. Ovat niin isoja, että nälkä pysyy loitolla koko illan. Plussaa siitä, että tarjolla on myös kinkuttomia leipiä, tämä lämmittää aina sydäntäni. Hiekkarannalla on seuraavana päivänä hääjuhlat tulossa ja osa koristeista on jo paikoillaan. Puitteet ovat siis normaalia hempeämmät. Miten minun tekeekään mieli irrottaa yksi valkoinen pom pom -koriste, kiinnittää se hameeseen pupunhännäksi ja kirmata pitkin tanssilattiaa! Syytän lyhyiksi jääneitä yöunia.

Jos ihan varovasti irrottaisin...


Kolmas setti jatkaa reipasta linjaa, välillä hieman hengähdetään. Mamban Pieni lemmenleikki sopii ohjelmistoon kuin tehty. Anna jatkua yön on edelleen aivan yhtä ihana. Vauhtia pitää yllä Kaikki laivaan ja Linda Linda.

Niin taas koittaa neljäs ja viimeinen setti. Taas tässä kävi näin ja Autiosaari alkuun, loppuvalsseina Lauluni teille lauloin ja Uralin pihlaja. Encorena Seinähullujen Banaania poskeen, jota kuunnellessa ja katsellessa aina miettii, että miten kaikki Finlandersin jäsenet voivatkin olla niin hyvällä tavalla vajaita.

Loppuhuipennuksena on inhokkini Roll Over Beethoven. En anna sen latistaa tunnelmaa, pääasia että Haaveissa vainko oot mun mahtui viimeiseen settiin. Keskityn kertaamaan sitä mielessäni. Beethoven on yhtä epämieluisa kuin muistinkin, mutta vielä hieman pidempi. 

Kotimatkan alkaessa olen vielä niin fiiliksissä, etten taaskaan muista huomioida tienviittoja. Onneksi ystäväni hoitaa kartturin hommansa huolella. Ilman häntä seikkailisin tällä hetkellä luultavasti Parkanossa.



Mitä kesästä jäi päällimmäisenä mieleen? Toki kaikki tanssi-illat tarjosivat lystiä. Yksittäinen kesän kohokohta oli kuitenkin tuikitavallinen arkipäivä, jolloin lähdin ajamaan syvän ketutuksen vallassa töihin ja Järviradiosta sattui tulemaan tänäkin iltana kuultu Humppamies. Miten voikaan maailma kirkastua muutamassa sekunnissa yhden laulun ansiosta. Tuo hetki kuvastaa niin osuvasti sitä, mistä keikkailussa on kohdallani kyse: saan uskomattoman paljon voimaa arkiseen taaperrukseen. Sitä istuu autossa työmaan parkkipaikalla ja miettii, ettei ikinä saa kammettua itseään autosta ulos. Ei pysty. Sitten alkaa selata puhelimesta keikoilla kuvaamiaan videoita ja kuvia. Muistelee millä reissulla mikäkin on kuvattu. Mieleen tulee tanssit, joissa Kari törmäsi takapuolellaan Lassen koskettimiin. Se oli hauskaa se. Harva osaa soittaa edestä ja takaa. Lopulta nauraa autossa ääneen ja päättää, että jos sitä vaan lähtisi hakemaan rahat pois pyörimästä. Pääsee taas uusille keikoille, keräämään uusia muistoja.

perjantai 18. elokuuta 2017

Yppärin Merimaja, Pyhäjoki 17.8.17 Finlanders


Silmäilin keväällä keikkakalenterista Yppärin Merimajaa ja mietin, että tuossa olisi passeli retkikohde. Vain 20 km Kalajoelta eteenpäin ja meren lähellä, eli tarjolla olisi varmaan mukavat maisemat. Sittemmin luovuin ajatuksesta. Seuraavana päivänä on tiedossa visiitti Virtain Hiekkarannalle, niin keskitytään siihen.

Kunnes sitten kotiudun torstaina töistä. Kesäinen ilma huikkii minua maantien suuntaan. Kuinkas pitkä matka sinne Pyhäjoelle olikaan? Vieläkö ehtisi? Nyt olisi kyllä loistotilaisuus toteuttaa tälle vuodelle vielä yksi roadtrip. Seuraavan päivän ainoa velvollisuuteni on lähteä ajoissa Hiekkarantaa kohti. Jos vaan keräisi eväät kasaan ja hyppäisi autoon. Joo.




Matkalla pysähdyn pikaisesti Kalajoen hiekkasärkillä ihastelemassa huikeita rantanäkymiä. Tällä retkellä matka on vähintään yhtä tärkeä kuin määränpää. Perille löytäminenkin on toki harvinaisen helppoa, selviydyn ilman mitään apuvälineitä. 

Yppärin Merimajalla on tanssittu kesän ajan torstaisin, klo 20 - 00.30. Lava on rakennettu vuonna 1965. Hauska yksityiskohta on aivan tanssipaikan vieressä kiertävä vanha ravirata, jonka keskikentällä on hulppeasti pysäköintitilaa. Onneksi kävin silmäilemässä hiekkasärkkiä, sillä täällä ei merimaisemaa ole tarjolla. Tai no terassin luota näkee pilkahduksen, että tuolla se meri siintää. Henkilökunta kertoo rannalle pääsevän pientä tietä pitkin, matkaa tulee 500 metriä. Lähden ensimmäisellä tauolla kävelemään maisemien toivossa, mutta rohkeuteni pettää umpilepikossa kulkevan tien ensimmäisessä mutkassa. Merimaja voisi vuokrata yksinäisille, pelokkaille naisturisteille seuralaisia, jotka saattelisivat turvallisesti rantaan ja vielä takaisinkin.

Itse tanssilava on oikein idyllinen, hyvällä tavalla vanhaa aikaa henkivä. Tanssilattialla riittää tilaa, mutta muuten kaikki palvelut ovat muutaman askeleen sisällä. Grillin ja kahvion hintataso näyttää mukavan huokealta. Tanssisalin kattoa kiertävät valot luovat tunnelmaa ja ilma kiertää hyvin, kun muutama ikkuna on nostettu pois paikoiltaan.

Merimaja onkin mieleeni myös siitä syystä, että täällä ei välttämättä tarvitse mennä edes esiintymislavan nurkan taakse kurkkimaan, vaan voi jäädä ihan vallan pihan puolelle, ikkuna-aukon taakse lymyämään. Hyvin kuuluu ja näkyy. Paitsi että hyttyset syövät elävältä, joten oikeasti ulkona ei kestä kahta minuuttia kauempaa.

Finlandersilla on taas uudet t-paidat. Olen joskus ääneenkin huokaillut, miten kiva olisi jos esiintymisasuja olisi vuoden mittaan useammat kuin kaksi erilaista. Nyt niitä on! Kesäpaitoja on näkynyt jo kolmea erilaista, tyylikkäitä kaikki. Harmi ettei mitään mallia ole tullut myyntiin.  

Koko ilta sujahtaa ihan liian nopeasti ohi. Neljä settiä tulee ja silti ei malttaisi millään lähteä. Aivan hyvin voisi vielä muutaman tunnin kuunnella. Illan teemaan sopivasti tänään on vuorossa Ihana ilta, siitä tulee aina niin hyvälle mielelle. Kuin myös mainiosta polkasta Väärä vitonen, jota en ole ikuisuuksiin keikoilla kuullut. Näin alkukesästä videopätkän, jossa Finlanders esitti jollain lavalla Aaltoihin-kappaleen ja toivoin, että voi kunpa tuon kuulisi livenä vielä kesän mittaan. Ihan loppukesään joutui odottamaan, mutta nyt se on pari kertaa kuultu. Kunnon kesäbiisi.

Viimeistä valssia kutsutaan laulamaan lavaa emännöivä Maikki Pisilä, jonka toiveesta viimeisenä valssina soi Sininen huivi. Mahtava suoritus niin laulajalta kuin soittajiltakin, kun tilanne tulee kaikille osapuolille yllättäen eteen. Lavaemännältä käy laulu niin vaivatta, että on pakko selvittää kuka hän oikein on. Pisilän taustalta löytyykin ihana tarina siitä, miten hän on kolmekymppisenä aloittanut laulajan opinnot ja ollut mukana muun muassa The Voice of Finlandissa.

Illan päättyessä kiiruhdan kahvioon hakemaan kotimatkalle vähän lisää evästä. Jäljellä oleville sydänmunkeille on varattu pusseja, jotta mukaansa voi ostaa useammankin. Otan kaksi munkkia ja koska hinta on edullinen, kehotan pitämään vaihtokolikot tippinä. Myyjä on niin ystävällinen, että lähden kahviosta lopulta kolmen munkin kera. Nyt minulla on hillomunkki kotimatkan jokaiselle tunnille! 

Yöllä on niin hienoa ajaa kotiin, ei ole kiire mihinkään ja tietää pääsevänsä tansseihin taas huomenna. Uusiin tanssipaikkoihin tutustumista ja tien päällä olemista ei mikään voita. Merimajalla tuntematon herrasmies sanoi ohikulkiessaan "Sinä olet usein Finlandersia katsomassa". Niin minä taidan olla.

Kuviakin otin reissussa, ne ovat vaan puhelimessa jumissa. Minä sitten inhoan kaikkia hiustenkuivaajaa teknisempiä laitteita.