Latosaari, Lapua 10.12.2016 Finlanders ja Reeta & Lumo

Vuorossa on viimeinen keikka ennen joulua ja paikkana jo liiankin tuttu Latosaari. Ei kai vielä ole liian aikaista ryhtyä suunnittelemaan ihanan pitkiä reissuja uusille kesälavoille? Valoisia kotimatkoja, lintujen livertäessä? Todellisuudessa aina sataa, mutta silti. Yllä on kuva panoksestani itsenäisyyspäivän juhlistamiseen, vaikka sekä itsenäisyyspäivä että piparit ovat jo menneet.

Reeta & Lumo

Paikka on tuttu, mutta illan toinen esiintyjä sen sijaan on aivan uusi tuttavuus: Reeta & Lumo. Onpa mahtavaa, että Latosaareen otetaan välillä tällaisia esiintyjiä! Piristää koko iltaa. Kyseessä on uransa alkutaipaleella oleva tanssiorkesteri, mitä ei kylläkään päälle päin huomaa lainkaan. Jos en tietäisi, niin olettaisin heidän kiertäneen tanssilavoja jo vuosia, niin hyvin kaikki on hallussa. Tai ehkä asian huomaa siitä, että he jaksavat hymyillä koko illan? Toisaalta Finlandersin jäsenetkin jaksavat näyttää iloista naamaa, vaikka ovatkin jo muutaman vuoden keikkailleet. Toivon kovasti, että Reeta ja Lumo kuuluvat jatkossakin siihen harvalukuiseen joukkoon, jotka näyttävät viihtyvän lavalla. Hymy tarttuu niin helposti yleisöönkin.

Reeta & Lumo on muutenkin piristävän erilainen kokoonpano, sillä solisti Reeta Saranpää soittaa myös viulua. Kappaleet ovat taattua tanssimusiikkia, sambasta polkkaan ja kaikkea siltä väliltä. Solistilla on mukava tapa ilmoittaa seuraavaksi tulossa oleva tanssilaji jo hyvissä ajoin etukäteen. Ohjelmisto koostuu tunnetuista, mutta ei puhki soitetuista kappaleista, jotka kaikki on sovitettu tanssijoita silmällä pitäen. Sulassa sovussa ovat Autotyttö vuodelta 1933 ja Heidi Pakarisen Bon Voyage vuodelta 2015. Jälkimmäistä en olisi missään nimessä tuntenut, mutta onneksi ystäväni on perillä myös nykymusiikista, eikä ole laillani jämähtänyt sotavuosiin. 

Kokoonpano soittaa maltillisin volyymein, mistä korvani kiittävät. Pakko vielä mainita heidän tyylikkäät esiintymisasunsa! Huomioni tosin kiinnittyy solistin huikeisiin korkoihin. Ei kai tuollaisilla voi oikeasti seisoa koko iltaa? Polveani alkaa särkeä pelkästä myötätunnosta.

Tyylikäs on illan pääesiintyjäkin. Joulukonsertti ja sen verrattomat esitykset ovat vielä niin tuoreessa muistissa, että Finlandersin ensimmäiset valssit menevät meiltä kypsän aikuismaisesti tirskuen ja kikattaen. Totta puhuen kaikki kolme settiä. Tauolla käymme rauhoittumassa kahvikupin äärellä. Kahden naisen hiljainen munkkipossu-boikottimme jatkuu, joten juomme kahvit täällä nykyään ilman mitään lisukkeita.

Ohjelmisto on jälleen taattua laatua, mitään en vaihtaisi pois. Saanhan olla hän, Nappisilmä, aivan ihana ja harvoin kuultu Puhdasta kultaa... Lahjarekeni saa tältä vuodelta peruuttaa, sillä Haaveissa vainko oot mun ja Anna jatkua yön tulevat molemmat ja vielä peräkkäin. Tässä on joululahjaa kylliksi. Nitrodiskoilua tarjoavat Ota kii ja Sinulle vain. Tuntuu haikealta, ettei neljään viikkoon päästä olemaan rappiolla, onneksi se tänään vielä kuullaan. Eroahdistusta lievittävät Finlandersin joululevyt, joita kuuntelen aivan liikaa. En ole koskaan kuunnellut näin paljoa joulumusiikkia ja aattoon on vielä kaksi viikkoa. Hieman vastahakoisesti myönnän, että tämä poppoo on kaiken muun lisäksi käännyttänyt minut ainakin jonkinlaiseksi jouluihmiseksi.

"En se minä ollut, se oli Kari!" väittää Pasi. 

Rauhallista joulunaikaa kaikille! Jos jätät jokaisella jouluaterialla sen viimeisen kinkunsiivun syömättä, olosi on vuoden vaihtuessa paljon kevyempi ja mukavampi.

Iloinen Joulukonsertti, Ylihärmä 25.11.2016

No nyt, tadaa: innokkaasti odotettu Finlandersin ja Seitsemän Seinähullun Veljeksen Iloinen Joulukonsertti koittaa viimein. Vuosi sitten panikoin Tampereen konserttiin mennessäni mitä laittaa päälle, nyt ei onneksi ole sitä huolta. Kuten Rehupiikles kappaleessaan Ylihärmä toteaa, täällä "hyväksytähän sun sellaasna kun sä tuut". Tuulipuvun ja korkokengät jätän tänään kotiin ja valitsen toisen Rehupiiklesin inspiroiman kokonaisuuden: polovipituunen tanttu, lenkkarit ja bleiseri. Perillä näyttää olevan narikassa ruuhkaa ja ulkona on vain aste pakkasta, joten jätämme takit autoon.

Oli pakko ottaa asukuva, kun tuli niin hieno.

Istumapaikkamme ovat eturivissä aivan keskellä. On lähes kuninkaallinen olo, kun istuu paraatipaikalla ja muutama tuttu kysyy, miten aikaisin olemme liput oikein ostaneet. Kaikki kunnia menee luottopakilleni Sarille, joka tilasi liput elokuussa heti niiden tultua myyntiin. Kyllä tässä kelpaa!

Ennen konsertin alkua toki vähän jännittää. Mitähän tänä vuonna on keksitty? Kyseessä on kiertueen ensimmäinen konsertti, osaavatkohan kaikki repliikkinsä ja laulujen sanat? Pysyvätkö kaikki lavalla? Jännitys kaikkoaa nopeasti esiintyjien saapuessa. Minua nimittäin naurattaa jo se, että näkyvissä on 11 esiintyjää ja 11 tapaa pukea tonttulakki. Myssy voi olla korkealla päälaella, tiiviisti kokonaan korvien päälle vedettynä tai kaikkea siltä väliltä. Myös tupsu voi osoittaa kaikkiin ilmansuuntiin. Toisia lakki pukee niin hyvin, että he näyttävät syntyneen se päässään. Toisia tonttulakki pukee vähän vähemmän.

Nauraenhan se loppuiltakin sujuu. Epäilen, etten ole koskaan nauranut yhden illan aikana näin paljon. Milloin ylipäätään kukaan enää nauraa niin, että taipuu kaksin kerroin, eikä tahdo saada henkeä? Aivan liian harvoin. Vierustoverimme toteavat osuvasti, että nyt pitäisi mennä seuraavana iltana samaan konserttiin Ylivieskaan. Näin esityksiä pystyisi ehkä seuraamaan tarkemmin, jos ei tarvitsisi enää nauraa niin paljon, että vesi valuu silmistä. Jos joku lukijoista on menossa vielä tänä vuonna konserttiin, niin suosittelen jättämään ripsivärit kotiin ja nappaamaan sen sijaan pari Tena Ladya (tai Pena Ladya) mukaansa.

Väliajalla hankkiudumme ylimääräisistä rahoistamme eroon myyntipisteellä. Mukaan lähtee kaksi joululevyä ja hauska Finlanders-huulirasva. Huulirasvapurkin monimerkityksinen teksti "Tällä jaksaa" on suoraan omasta elämästäni. Finlandersin avulla kaikkea vaan jaksaa niin paljon paremmin.

Illan aikana kuullaan tuttuja ja myös vähemmän tuttuja jouluisia lauluja. Lisäksi mukana on musiikkipitoisia sketsejä ja monenlaisia, hyvinkin taiteellisia esityksiä, jotka eivät jätä ketään kylmäksi. Erilaisia asuja nähdään niin paljon, että euroviisujuontajatkin kalpenevat asuvaihtojen lukumäärän suhteen. Olen välillä huokaillut, miten Finlandersin jäsenillä on keikoillaan tasan kahdet esiintymisasut. Toisia käytetään kesällä, toisia talvella. Eikö välillä voisi jotain vaihtelua? Konsertin jälkeen tulen kuitenkin siihen tulokseen, että nykyinen käytäntö on oikein toimiva. Pidetään vaan ne puvut päällä, niissä ei ole mitään vikaa.

Muun muassa ukulele-numero on vertaansa vailla. Esiintyjät laittavat itsensä taas likoon 110 prosentin vahvuudella, ei voi kuin ihailla. Nyt olisi monella tanssiorkesterillakin loistotilaisuus käydä katsomassa, miten viihdettä tehdään. Itsensä voi ottaa myös vähemmän vakavasti, tinkimättä tippaakaan musiikillisesta tasosta. Etukäteen kovasti odottamani Ave Maria on livenä niin vaikuttava, ettei siitä ilman kylmiä väreitä selviä. Vaikuttava on myös encore-esitys, joskin hieman toisella tavalla. Jännä nähdä, tuleeko kyseinen numero myös tanssikeikkojen ohjelmistoon. Jos joku pystyy seuraamaan konsertin alusta loppuun naama peruslukemilla, niin nostan hattua.

Konsertin aikana on tullut yhtäkkiä talvi, maa on valkoinen ja lunta pyryttää vaakatasossa. Onneksi jätettiin takit autoon. Kotona on pakko laittaa uusi joululevy soimaan ja syödä vähän pipareita. Joulufiilis. Tällä illalla jaksaa, ja pitkään.

Olettaisin, että käy myös suksien voiteluun.

Aronkeidas, Kauhajoki 5.11.2016 Finlanders, Pauli Koivula & Himmiät Tähäret

Brr. Kylmä. Lunta ja pakkasta. Ei ei ei. Oikein kun pinnistelee, niin yksi hyvä puoli tilanteesta löytyy: kuulostaa nurinkuriselta, mutta tansseissa tarkenee hameella paremmin talvella kuin kesällä. Talvipaikat ovat yleensä aika lämpimiä, toisin kuin kesälavat. Kesämekothan ovat vain suurta huijausta. Oikea asu kesälavalle on Erika Vikmanin suosima haalari, johon kannattaa yhdistää vaatekaapin paksuin villatakki ja vedenpitävät jalkineet.

Tänään suunnataan Aronkeitaalle, jossa Finlandersin lisäksi esiintyy Pauli Koivula & Himmiät Tähäret. Tämän kokoonpanon olen nähnyt jo kerran aikaisemmin ja hyväksi todennut.

Himmiät Tähäret aloittavat illan. Tässä vaiheessa tanssisalissa on vielä melko viileää, joten menemme istumaan karaokepuolelle. Parasta Aronkeitaassahan on juuri tämä, että istuma- ja seurustelutilaa löytyy hulppeasti. Ensimmäisten neljänkymmenen minuutin aikana karaokessa tulee yhtä kappaletta lukuunottamatta pelkästään valsseja ja tangoja. Pidän molemmista lajeista, mutta liika on liikaa. Siirrymme takaisin tanssisaliin, jossa Himmiät Tähäret kuuluttavat seuraavaksi tulevan kaksi tangoa. Näiden jälkeen kuullaan kaksi valssia. Tässä vaiheessa Finlanders vaihtuu lavalle. Voi pojat, että foksit Java ja Eeva kuulostavat tähän paikkaan hyviltä! Kuten myös niitä seuraavat Taikakuu ja Voitko unohtaa. Muutaman biisin jälkeen tangoja ja valssejakin kuuntelee taas sujuvasti, ilman traumoja. Ystäväni on innoissaan, kun Amor tulee pitkästä aikaa. Itseäni ilahduttavat eniten Viuhahdus, humpat Matka Timbuktuun ja Humppamies, sekä jenkat On lautalla pienoinen kahvila ja ikisuosikkini Lesken lempi.

Humpat, jenkat ja polkat ovat kyllä ihan parasta. Silti jos pitäisi valita Finlandersin omista kappaleista kolme mieluisinta, kaikki olisivat hitaita: Anna jatkua yön, Oma katto pään päällä ja Tuo onni pukee sua. Yhtä epäloogista on, etten periaatteessa pidä rokkibiiseistä, mutta annas olla kun Rappiolla ja Daa-da daa-da soivat, niin olen aivan täysin fiiliksissä. Helpointa on jättää luokittelut sikseen ja sanoa pitävänsä kaikesta, mitä Finlanders esittää. Tämä ei toki koske Roll Over Beethovenia.

Tauon koittaessa menemme tietenkin kahville. Söin lähtiessäni tukevasti ja tarkoitukseni on ottaa pelkkä kahvi. Mutta. Tiskillä on rivissä tuoreita, pehmeitä viinereitä. Aivan kuin ne laulaisivat. Ota kii, pidä mua. Mä tahdon muuttua nyt osaksi sua. Reisissäni on aina tilaa tuoreelle viinerille. Kuuntelemme samalla Himmeitä Tähtiä, jotka esittävät settinsä mukavan pohjalaisella asenteella. Solistin ääni on kyllä komea, kuuntelisi useamminkin. Ohjelmistossa on etupäässä tuttuja kipaleita, muun muassa Agentsia, Baddingia, Souvareita ja Tapio Rautavaaraa. Konstailematonta tanssimusiikkia.

Finlandersin toinen setti sujahtaa jonnekin. Olen koko ajan eturivissä, mutta joku on säätänyt ajankulun taas superturbovaihteelle. Tiedän jo tässä vaiheessa, että vatsalihakset ovat huomenna kipeinä nauramisesta. Kolmas setti alkaa vauhdikkaasti polkkien tahtiin. Oikeesti, Paljaana, Haaveissa vainko oot mun ja Anna jatkua yön edustavat rauhallisempaa linjaa. Kaksi viimeksi mainittua kun tulevat peräkkäin, niin siinä on aika kova kaksikko! Irrottelua tarjoavat Ota kii, Beatlesin Help, joka on kiva ylläri, sekä Rappiolla ja Get on. Encorena on Teddykarhujen huviretki, johon yleisö taas hienosti osallistuu muodostamalla tanssivan letkan. Teoriassa ajatus peräkkäin olevista ihmisistä, jotka pitävät toisiaan lanteilta ja askeltavat tahdissa, ei vaikuta kovin erikoiselta. Käytännössä se naurattaa joka kerta niin tanssijoita kuin muutakin yleisöä. Sopii hyvin yhtyeen tyyliin.

Niin vaan on nämäkin tanssit ohi. Kylläpä mahtui yhteen iltaan paljon naurua, loistavaa musiikkia ja tuttujen kohtaamista. Unohtakaa muuten kaikki, mitä sanoin hameella tarkenemisesta. Sisätiloissa toki pärjää, mutta autoon kipittäessään ja laseja raaputtaessaan toivoo valinneensa silti haalari-villatakki-yhdistelmän.

Blogi viettää nyt tavallaan 1-vuotissynttäreitään. Ajatus keikkareissuista kertovasta blogista oli pyörinyt mielessäni jo pitkään, koska bloggaaminen sinällään oli jo entuudestaan tuttua. Varsinaisen aloituspäätöksen tein lokakuun lopussa 2015, kun ajoin kotiin Finlandersin keikalta Haapamäen Suojalta.

Vuosi 2015 oli synkkä. Mukaan sattui toki muutama onnellinenkin tapahtuma, mutta harvinaisen paljon osui surua ja murhetta yhdelle vuodelle. Viikkoa ennen Haapamäen reissua oli ollut raskas päivä ja olin erityisen allapäin matkaan lähtiessämme. Seinäjoen ja Haapamäen väli on käytännössä metsää, joka vain jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Sanoin jo ääneenkin, etteikö tämä metsä oikeasti ikinä lopu. Toivoin kovasti jääneeni kotiin. Miksi ihmeessä piti lähteä tällaiselle metsäretkelle, kun mieli on valmiiksi syyspimeyden värinen? Ensin loppui usko ja hetken päästä myös puut. Yhtäkkiä olimme äärimmäisen idyllisessä ja lämminhenkisessä tanssipaikassa. Alkuvalssien jälkeen jo vähän hymyilin ja kotiin lähtiessämme höpötimme ja kikatimme siihen malliin, että ulkopuoliset olisivat pidelleet korviaan. Mielessä pyöri Ikaalisten Kylpylän mainoslause "Meillä tehdään uusia ihmisiä", mikä sopisi kuvaamaan myös Finlandersin keikkoja. Silloin päätin, että nyt alan taltioimaan keikkareissuja blogin muodossa. Halusin saada itselleni tärkeät reissut talteen ja samalla esitellä pienempiä tanssilavoja, joissa niin hyvin viihdyin. Toiveena oli myös tuoda esiin, että lavatansseissa voi käydä, vaikka ei tanssi.

Tuohon aikaan oli monta rautaa tulessa. Vaikka tein loppuvuoden reissuilta muistiinpanoja ja otin kuvia, blogin julkaisukuntoon saamiselle ei tuntunut löytyvän aikaa mistään. Harmittelin, miten mielelläni olisin julkaissut ensimmäiset tekstit vuoden 2015 aikana, niin että tuolle vuodelle olisi saanut yhden mieluisan tapahtuman lisää. Uudenvuodenaaton iltana päätin, että nyt. Ei rakettien paukkeessa saisi kuitenkaan unta. Teksteissä ja kuvien siirtämisessä olikin yllättävän kova savotta. Kuuntelin Suomipopilta Perälän yöshowta ja valvoin aamuun asti. Kaksi teksteistä ehdin julkaista vanhan vuoden puolella, mistä olen näin jälkikäteen todella iloinen.

Hankala on enää kuvitella tanssireissuja ilman bloggausta.

Ps. Terkkuja ohitseni Aronkeitaalla tanssineelle herrasmiehelle, joka tivasi "Onko ne muka oikeasti niin hyviä, että pitää seistä koko illan tuijottamassa?" Kyllä, olen edelleen sitä mieltä, että Finlanders on kaiken tämän väärti. Ja kyllä, mielestäni he ovat parempia kuin Meiju Suvas. Suosittelen myös jatkossa harkitsemaan, ennenkö ryhtyy väittelemään pohjalaisnaisen kanssa. Siinä mittelössä ei ole kuin hopeaa tarjolla.

Kalliojärvi, Isokyrö 29.10.2016 Finlanders, Luxus

Edellisestä keikasta on vierähtänyt aivan liian kauan. Se vaan on ikävä tosiseikka, että kun syksy ja pimeys saapuvat, niin pidemmistä keikkareissuista katoaa hohto. Vaikka perillä olisi miten hauska ilta, niin kotimatkat tuntuvat pimeässä ja huonolla kelillä aika pitkiltä. En kuitenkaan missään nimessä jää talveksi neljän seinän sisään, vaan keskityn lähiseudun tanssipaikkoihin. Jos Finlandersin keikat eivät osu Pohjanmaalle, niin sitten bongaan uusia tuttavuuksia. Minusta on aina hauska päästä katsomaan itselleni uusia esiintyjiä, vaikka todella harvoin tykästyn mihinkään niin, että haluaisin nähdä orkesterin tai artistin toiseen kertaan. Agents, Popeda, Yölintu, Souvarit, Paula Koivuniemi... Mukava oli nähdä, mutta yksi kerta riitti. Toisinaan ihmettelen itsekin, miten Finlanders eroaa kaikista, niin ettei seuraavaa kertaa malttaisi millään odottaa. Muutaman viikon keikkatauko tuntuu aina ikuisuudelta.

 
Tänään eivät ole onneksi muutkaan jääneet kotiin neljän seinän sisään, vaikka talviaikaan siirrytäänkin. Kalliojärven naistentansseissa on todella paljon porukkaa. Siis todella paljon. Tanssisalin vieressä on iso karaokepuoli, joka sekin on tänään aivan täynnä. Väenpaljous on tietysti ymmärrettävää: kun kerran on mahdollisuus olla tansseissa, kuka ei haluaisi olla paikalla?

Koska en ole nähnyt Finlandersia neljään viikkoon, kaikki tututkin kipaleet kuulostavat taas aivan uusilta. Kari oli vielä poissa viime kerralla, joten uskaltaisin väittää, että Ystävänpäivä, Granada, Viuhahdus ja Kummisetä-elokuvan teema ovat nyt suoraan pakasta vedettyjä. Ja koko poppoolla on uudet, hienot kauluspaidat! Ja puvuntakeissa on taskuliinat. Orkesteri siis sekä näyttää että kuulostaa tuoreelta. Jos itselläni ei olisi tänään uusia kenkiä, tuntisin oloni jo vähän nukkavieruksi.

Illan settien suhteen ei ole etukäteen mitään odotuksia. Riittää, että jokainen on lavalla. Jos he vielä soittavat ja laulavat jotain, niin kaikki on pelkkää bonusta. Kultaa ja hopeaa avaa illan ja seuraavaksi kuulutetaankin jo illan viimeiset kappaleet, eli Kaikki tytöt ja Daa-da daa-da. No ei, tulee siinä välissä kolme settiä. Kun on kivaa, niin aika tuntuu lentävän. Tänään tulee jenkat (On lautalla pienoinen kahvila ja Abu-Hassanin vaimot), niitä olen jo muutamalla kerralla kaivannut. Flirtaten, Saanhan olla hän ja Haaveissa vainko oot mun ovat tänäänkin ihania. Niin kuin kaikki muutkin kappaleet. Tänä iltana kaikki on ihanaa. Hillittömät bileet on jälleen, kruununa kimaltelee Rappiolla. Siihen ei vaan kyllästy.

Toisena esiintyjänä Kalliojärvellä on Luxus. Etelä-Pohjanmaalta lähtöisin oleva orkesteri kertoo kotisivuillaan esittävänsä "rehellistä suomalaista tanssimusiikkia asenteella ja anteeksipyytelemättä". Luxus korostaa olevansa nimenomaan tanssiorkesteri. Tällaisesta minä pidän! Rehellinen suomalainen tanssimusiikki on juuri sitä, mitä haluan tanssilavoilla kuulla. Hyvin Luxus lupauksensa pitää ohjelmiston suhteen. Erityisesti mieleeni jää Missä olit kaikki nämä vuodet. Joidenkin mielestä varmaan ihan kulunut biisi, mutta itse en ole kuullut pitkään aikaan ja olen täpinöissäni. Orkesteri saa lisäpisteitä siitä, että heidän kotisivuiltaan pystyy helposti kuuntelemaan keikoilta tallennettuja kappaleita.

Luxus

Kävin hiljattain läpi aiemmilta keikkareissuilta ottamiani kuvia ja järjestelin niitä yhteen kansioon. Sinäkin pääset halutessasi katsomaan kuvia tästä linkistä. Kyseessä ei ole "Uulalaa, nytpä on photoshopattu ihan viimesen päälle" -potretteja, vaan sekalaisia otoksia reissuilta. Mukavia muistoja joka tapauksessa. Nyt voi viikon ajan kerrata tätä iltaa ja sitten olisi tarkoitus hankkia taas uusia muistoja. 

Latosaari, Lapua 1.10.2016 Finlanders ja Ilkka Hakala & Sonetti

Herttileijaa. Olipahan ilta. Yritä nyt tässä sitten saada unen päästä kiinni.

Latosaaressa oli niin paljon väkeä, että harvoin näkee. Tunnelma oli koko illan tiivis ja lämmin, jopa minä vilukissana tarkenin heittää pitkähihaisen pois. Tunnelma oli myös erittäin riehakas, yleisö oli mielettömän hienosti mukana koko ajan. Jos tämän illan missasi, niin jäi kyllä paljosta paitsi!

Finlanders soitti kaikki kolme settiään sydämensä kyllyydestä. On se vaan siistiä katsoa, kun esiintyjät nauttivat työstään. Tai ainakin vakuuttavasti näyttävät siltä. Kari puuttui tänään joukosta, joten kappaleissa oli mukana hieman uusia vivahteita. Hyviltä kuulostivat joka tapauksessa.

Kun Kaikki tytöt ja Daa-da Daa-da tulivat viimeisen setin loppupuolella, tuntui että niin yleisö kuin esiintyjätkin lähtevät pian lentoon. Tunnelma rauhoittui hetkeksi Anna jatkua yön ja From Russia with Loven myötä, mutta encoressa taas mentiin ja lujaa. Ensin Yakety Sax ja sitten Rappiolla, tällä kertaa Timon laulamana. Tässä kohtaa mietin, että jos nyt saisin sydänkohtauksen, niin lähtisin ainakin onnellisena. Suoraan nitrodiskosta. Ei tällaista tykitystä ole ollut ikinä missään. Illan päätteeksi Finlanders saatteli vielä teddykarhut metsäretkelleen.

Jääkaappini ovessa oleva magneetti tiivistää ajatukseni Finlandersista mainiosti yhteen virkkeeseen. Eivät he täydellisiä ole, mutta pelottavan lähellä sitä.

Finlandersin lisäksi viihdytyksestä vastasivat illan mittaan Ilkka Hakala & Sonetti. Olen nähnyt heidät jo kerran aikaisemmin ja tykästynyt jo silloin. Ohjelmisto on juuri sellaista perus-tanssimusiikkia, josta kovasti pidän. Ilman mitään kikkailuja. Suosittelen lämpimästi tutustumaan! Toivoisin vaan, että soittajat edes joskus hymyilisivät tai muuten osoittaisivat pitävänsä soittamisesta. Mutta valtaosa tanssiorkestereista tuntuu olevan sitä mieltä, että kivikasvoisuus kuuluu asiaan. Hymyily ja fiilistely on epäcoolia. Tyydyn siis tähän.

Olettehan kaikki pohjalaiset jo huomanneet, että olemme saaneet aikaisen joululahjan, eli Iloisen Joulukonsertin Härmään? Konsertti järjestetään pe 25.11 klo 19 Anssin Jussin Areenassa, joka sijaitsee ihan lähellä Härmän Kylpylää. Esiintyjinä ovat Finlanders ja 7 Seinähullua Veljestä. Lipun hinta on 28 €, tilaaminen onnistuu kätevästi linkistä. Olin vastaavassa konsertissa viime vuonna Tampereella ja lupasin tänä vuonna tilata lipun heti niiden tullessa myyntiin. Lupaus on pidetty. Tai sen verran lipsuin, että se oli keikkakamuni, joka hoiti tilaamisen. En pidä sen paremmin konserteista kuin joulustakaan, mutta Iloinen Joulukonsertti sulatti minut täysin. Pikkujouluiltaa voi konsertin jälkeen jatkaa sujuvasti kylpylän puolella tansseissa, joissa esiintyy Jarkko Honkanen & Taiga. Jos marraskuusta ei mitään muuta hyvää keksi, niin konsertti-ilta kyllä pelastaa koko kuukauden!

Ens kuussa jo, iiik! Mahtuukohan pikkujoulu-paljettimekko vielä päälle?

Purmojärven Rantahalli 27.8.2016 Helmenkalastajat

Paikka: Purmojärven Rantahalli, Laukkosentie 56, Purmojärvi (Kauhava)
Aika: La 27.8.2016 klo 20.30 - 01.30
Esiintyjä: Jarkko Järvenpää & Helmenkalastajat

Taas löytyi alle tunnin ajomatkan päästä tanssilava, josta en ollut aikaisemmin kuullut. Useasti on tullut ajeltua tätä Kaustiselle vievää maantietä, ilman pienintäkään aavistusta siitä, että samalla huristelee kahden hienon tanssipaikan ohi: Purmojärven Rantahallin ja Kortesjärven Rantamajan. Jälkimmäisessä kävimme heinäkuussa katsomassa Helmenkalastajia.

Paikat ovat todella siistit Rantahallillakin, niin sisältä kuin ulkoa. Suurimman vaikutuksen tekee kuitenkin ehdottomasti ovella vastassa ollut järjestäjien edustaja, joka kättelee meidät sisään tullessa! Monta vuotta olemme lavoja kiertäneet, mutta eipä ole ennen kukaan kädestä pitäen toivottanut tervetulleeksi. Pienillä asioilla on tosiaan uskomattoman suuri vaikutus. Kun vastaanotto on lämmin ja ikkunoihin on jaksettu ripustaa pitsiverhoja, niin sillä pääsee jo todella pitkälle. Parhaillaan riehuva Rauli-myrsky ei enää edes muistu mieleen.

Tanssilattia on Rantahallilla niin iso, että harvoin näkee. Seinustoilla kiertävät penkit, jotka sopivat mielestäni tanssilavoille paremmin kuin tuolit. Tuoleissa jätetään aina yksi tyhjä väliin, ettei vaan tarvitse istua kenenkään vieressä. Itse ainakin jätän.

Myös esiintymislava vaikuttaa niin suurelta, että sinne mahtuisi helposti kahdenkin orkesterin soittopelit. Toiseen esiintyjään ei toki ole tarvetta, kun kyseessä ovat Helmenkalastajat. He riittävät mainiosti yksinäänkin. Varsinkin, kun livemusiikkia on tarjolla peräti viiden setin verran.

Kun muut viettävät tänään mökkikauden päättäjäisiä, me vietämme kesälavakauden päättäjäisiä. Haikein mielin. Rantahallilla on toki vielä yhdet tanssit jäljellä syyskuun alussa, kuten monella muullakin kesälavalla, mutta meidän keikkakalenterissamme kesälavoja ei enää ole. Nyt täytyy fiilistellä koko kesän edestä.

Rantahallilla on myös sen verran viileää, että parasta on jorailla niin että tarkenee. Se ei onneksi tuota meille vaikeuksia. Esiintyjät kyllä saavat liikkeelle. Alla olevassa videossa on näytteenä pätkä vauhdikkaasta Katseet kertovat -kappaleesta. Tämän jälkeen kun vielä tulee yhtä vauhdikas Puolikuun hitti Älä ole hellä, niin ei hetkeen pääse palelemaan.


Mahtuu iltaan toki hitaampaakin herkistelyä, kuten tangoa ja hidasta valssia. Tänään tulee myös Kirkan ihana Ei rakkaus yötä pelkää ja encore-biisinä Topi Sorsakosken Vain yksin me kaksi. On mukava huomata, että vaikka olimme katsomassa Helmenkalastajia edellisenäkin iltana, Siikinniemen lavalla Alavudella, niin yhtään ei tunnu siltä, että taas tätä samaa. Ohjelmisto elää joka ilta, niin ettei pääse kyllästymään. Ystäväni on ollut Helmenkalastajien fani jo vuosia, mutta itse tunnustan avoimesti, etten ollut aluksi kauhean innostunut heistä. Ajattelin että hohhoijaa, tällaisia tanssiorkestereita mahtuu kolmetoista tusinaan. Hitaan lämpiämisen jälkeen myönnän iloisesti olleeni väärässä. Ei mahdu.

Kun tarpeeksi vauhdikkaasti rummuttaa, niin tarkenee heittää takin naulaan!

Kesä 2016 on ollut niin loistava, että kyllä tällä yhden talven yli jaksaa. Siinä missä moni muu muistaa tästä kesästä viileät säät ja jatkuvat sateet, minä muistan tunnelmalliset kesälavat, öiset automatkat, naurusta kipeytyneet posket ja sen fiiliksen, kun musiikki tempaa mukaansa ja ympärillä näkyy pelkästään iloisia kasvoja. Jokaisella on toivottavasti sellainen paikka, jossa sielu lepää ja akut latautuvat. Ei epäilystäkään, ettenkö olisi omaa paikkaani löytänyt.

Alaviirteen Meripaviljonki, Lohtaja 20.8.2016 Helmenkalastajat

Paikka: Meripaviljonki, Venevajantie 166, 68240 Alaviirre (Kokkola)
Aika: La 20.8.2016 klo 20.45 - 01.30
Esiintyjä: Jarkko Järvenpää & Helmenkalastajat

Vuorossa on kesän viimeinen roadtrip hieman kauemmaksi. Sellainen roadtrip, johon lähdetään virkeänä 3 h unilla, koska edellisenä iltana oltiin Virtain Hiekkarannalla. Keikkakesämme alkoi toukokuussa Kalajoen Merisärkältä. Nyt ajellaan samaan suuntaan, mutta ei ihan niin pitkälle. Varaamme menomatkaan ylimääräistä aikaa, sillä haluamme poiketa ennen tansseja Vattajan hiekkaranta-alueella. Kyseessä on Pohjois-Euroopan laajin yhtenäinen rantahietikko, johon kuuluu yli 15 km hiekkarantaa ja 450 hehtaaria avointa hietikkoa. Luulisi näin ison alueen löytyvän ongelmitta, mutta ei. En ole vieläkään ihan varma, mihin päädymme. Ilmeisesti jonnekin Ohtakarin seutuville. On täällä ainakin vähän hiekkaa ja merta. Ja lampaita.

Kun liikkuu hyvässä seurassa, matka on usein tärkeämpi kuin päämäärä. Emme välitä pienistä harhailuista, vaan nauramme lopulta vedet silmissä Lohtajan kirkon parkkipaikalla. Komea on sekin.

Tanssilava onneksi löytyy helposti. Vaikka Meripaviljonki sijaitsee meren rannalla, 8-tieltä on sinne matkaa ainoastaan noin 2,5 km. Maisemia kelpaa katsella lavan ympärillä.

Vuodelta 1959 peräisin oleva rakennus on vielä hyväkuntoinen ja tilat ovat muutenkin siistit ja avarat. Tanssilava on rakennettu rantakalliolle, mikä luo pihapiirille hauskat puitteet.

WC-rakennus näyttää eksoottiselta, mutta sisätiloissa ei ole mitään moittimista.

Helmenkalastajat nousevat tänään lavalle viisi kertaa. Tauot ovat sen verran lyhyitä, että ilta tuntuu menevän todella nopeasti. Huomaamme taukojen lyhyyden siinä vaiheessa, kun lähdemme etsimään pusupenkkiä, joka Meripaviljongin verkkosivujen mukaan pitäisi sijaita alueella. Penkille ei ole mitään viittaa, mutta kun hetken rämmimme pöheikössä, bongaamme penkin lopulta. Siinä vaiheessa huomaamme myös, että sinne olisi päässyt ihan polkua pitkin. Ja sisällä alkaa soida Ollaan lähekkäin. Lähdemme siis kipittämään takaisin sisälle ja maisemat jäävät ihastelematta.

Pusupenkki

Helmenkalastajat ovat kaivaneet iloksemme ohjelmistoon mukaan liudan sellaisiakin kappaleita, joita ei ole hetkeen keikoilla kuultu. Tällaisia ovat esimerkiksi Solenzara, Vain kaksi nauhaa, Sinusta sekaisin oon ja heidän itse levyttämänsä kappaleet Voiko käydä niin ja Onneni maailmalla, joista pidän kovasti.

Joskus lava vaan jää solistille pieneksi.

Kahvilla tapaamme pariskunnan, joka kehuu, miten Helmenkalastajia sekä kuuntelee että katselee mielellään. Erityisen ilahtuneita he ovat masurkoista (Kulkurin masurkka ja Lentävä kalakukko), niitä aika harvoin esitetään. Harvalukuinen, mutta sitäkin innokkaampi yleisö pääsee tosiaan tanssimaan eri lajeja koko illan, laidasta laitaan. Emme kaverini kanssa hallitse virallisia tanssiaskeleita, mutta jammailemme silti jälleen keskenämme sydämen kyllyydestä. Saamme usein kuulla kuittailuja nitrodiskosta, kun kerromme käyvämme tansseissa. Tämä nyt sitten ilmeisesti on juuri sitä. Ainakin posket kipeytyvät nauramisesta. Olen joskus aiemminkin jo todennut, että parhaat bileet löytyvät välillä yllättävistä paikoista.

Meripaviljongin kahviossa on hyvät valikoimat ja kannatammekin toimintaa kolmeen eri otteeseen. Itse tyydymme pasteijoihin ja makeisiin leivonnaisiin, mutta saatavana on myös tukevampaa evästä, kuten makkaraperunoita. Korvapuusti saa täydet pisteet, oli aivan kuin juuri uunista otettua. Hinnatkin ovat varsin maltilliset. Kun hyvään musiikkiin saa yhdistää vielä hyvät syötävät, niin enempää ei voi illalta toivoa.

Maistui.

Avaan kotioven klo 04.25. Luokkakokous-elokuvaa lainaten, tämä oli kyllä kaikkien aikojen reissu!

Hiekkaranta, Virrat 19.8.2016 Finlanders

Tältä näyttää, kun kukaan ei hoksaa vielä poseerata.

Paikka: Hiekkaranta, Torppakyläntie 65, Virrat
Aika: Pe 19.8.2016 klo 20 - 01
Esiintyjä: Finlanders

Hiekkaranta on ihana, sopivan pieni ja idyllinen kesälava. Sijainti ei voisi olla parempi, kauniin järven rannalla. Keikkareissut tänne ovat monesti olleet kesän kohokohtia, varsinkin silloin kun sää on suosinut. Tänä vuonna tansseja järjestetään vielä kahdet. Esiintyjät ovat poikkeuksetta tasokkaita, Hiekkarannalla voisi käydä melkein joka viikonloppu.

Terassilta ei ole hassummat näkymät.

Paikan historia on mielenkiintoinen, sillä Rantarock-festivaalia on järjestetty täällä 80- ja 90-luvuilla. Kotimaisten suuruuksien lisäksi täällä ovat esiintyneet muun muassa Samantha Fox ja Uriah Heep. Avajaistansseja on puolestaan pyörähdelty jo vuonna 1954.

Illan varjoon himmeään.

Tutustuin Hiekkarantaan juhannustorstaina vuonna 2012, Neljänsuoran myötä. Kyseessä oli ensimmäinen varsinainen kesälavakokemukseni ja Hiekkaranta vei tuolloin palan sydämestäni. Tajusin, että tämä on minun juttuni, tätä minä haluan tehdä. Kiertää tanssilavoilla katsomassa esiintyjiä ja nauttimassa fiiliksestä. Paritanssi ei ole minua varten, mutta tanssilavat ovat. Samalla tiellä jatkan edelleen. Tuo ensimmäinen kesälavareissu oli muutenkin opettavainen. Sisäistin kantapään kautta kolme asiaa, jotka pidän edelleen mielessäni:

• Ota autoon mukaan lämpimät vaatteet. 
• Juo kahvia, ettei kotimatkalla tule väsy.
• Huoltoasemat ovat yöllä kiinni, joten älä juo niin paljon kahvia, että tulee vessahätä.

Kahvion ja A-oikeuksin varustetun baarin lisäksi Hiekkarannalta löytyy grilli, jossa tapaakin loppuillasta olla asiakkaita jonoksi asti. Kahviossa on aina tarjolla sekä suolaista että makeaa. Tänään listalla on voisilmäpullien ja suklaapiirakan lisäksi erilaisia voileipiä. Valitettavasti kahvi ei ole täällä parasta mahdollista, mutta nälkäisenä ei tarvitse koskaan lähteä kotiin. Ja henkilökunta on todella mukavaa.

Tanssijoiden ikäjakauma tapaa olla Hiekkarannalla laaja. Mukana on aina myös nuorta väkeä, eikä tämä ilta tee poikkeusta. Hienosti on porukkaa taas saapunut paikalle. Ilta vaan menee jälleen mahdottoman nopeasti, vaikka Finlanders soittaa neljä settiä.

Alkuvalssien jälkeen päästään heti vauhdikkaasti liikkeelle Spanish Flean tahtiin. Pelkästään ensimmäisessä setissä tulee niin monta harvoin kuultua kappaletta, että tipun laskuista jo tässä vaiheessa. Lumilintu, Taikakuu, Tähdet kertovat... Sama yllätysten linja jatkuu koko illan. Sirkkojen tanssi -jenkka, humppana Kotikuusi ja hitaana valssina Akselin ja Elinan häävalssi. Myös Juhamatin Voitko unohtaa ja Enemmän kuin milloinkaan mahtuvat johonkin väliin.

Illan mieluisin ylläri tulee kolmannessa setissä: En, jonka Finlanders on levyttänyt vuonna 2005. Tämän kappaleen kanssa kävi samoin kuin jo joskus aikaisemmin Humppamiehen kohdalla. Oletin, ettei kyseistä biisiä soiteta ikinä keikalla, mutta sieltä se vaan yhtäkkiä tuli! Koskaan aikaisemmin en ole livenä kuullut. Ystäväni toteaakin, että nyt on lyhyen ajan sisällä jo neljäs Finlanders-keikka ja silti tuntuu, että olemme katsomassa taas ihan uutta bändiä. Tähän poppooseen ei vaan pysty kyllästymään.

Viimeinen setti alkaa salsarytmein, kappaleina ovat Kipu ja Bamboleo. Keikan lopussa odottaa vielä yksi ohjelmanumero, jota ei varmaan kovin moni osannut ennakoida. Monenlaista on encore-biiseinä kuultu ja nähty, mutta ei tätä. Teddykarhujen huviretki, jonka tahdissa kaikki tanssijat muodostavat lattialle pitkän letkan. Finlanders on jopa levyttänyt tämän kipaleen vuonna 1992.

Olipahan jälleen ilta! Tunnelmat ovat kotiin lähtiessä lennokkaat. Silti matkalla meinaa iskeä pieni haikeus. Tämä oli meidän osaltamme viimeinen kerta tänä vuonna, kun pääsimme katsomaan Finlandersia kesälavalle. Monta mahtavaa reissua kesän mittaan kertyi. Onneksi on nyt mitä muistella, kun ajelee pimeässä kotiin. Valoisat kesäyöt ovat takana päin, mutta lukuisat hauskat keikkareissut toivottavasti vielä edessä päin.

Luhurikan Lava, Lapua 13.8.2016 Helmenkalastajat, Erika Vikman, Marco Lundberg

Paikka: Luhurikan Lava, Tiisijärventie 97, 62165 Tiistenjoki
Aika: La 13.8.2016 klo 20.30 - 02
Esiintyjät: Jarkko Järvenpää & Helmenkalastajat, Erika Vikman ja Marco Lundberg

Tänään on luvassa neljännet lavatanssit viikon sisään. Onneksi kyseessä on lähilava, josta on hujauksessa kotona. Menemme paikalle Helmenkalastajien vuoksi, mutta on kiva päästä näkemään myös tämän vuoden tangokuninkaalliset. Erika Vikmanin olen kerran aikaisemmin nähnyt, Marco Lundberg on aivan uusi tuttavuus.

Tangokuningatar Erika Vikman esiintyi Luhurikassa myös viime kesänä. Tuolloin en suuremmin lämmennyt hänelle musiikillisesti. Lähinnä ihmettelin, miten kukaan voi olla niin nätti ja hoikka. Ja kuitenkin samalla inhimillinen olento, koska hänellä oli hikitahra mekossa.

Vikman on vuoden mittaan kehittynyt esiintyjänä huomattavasti. Nykyinen ohjelmistokin tuntuu sopivan hänelle hienosti. Muun muassa Yön kuningatar -tango ja Katri-Helenan Vasten auringon siltaa soivat tosi kauniisti. Pääasiassa hän kuitenkin laulaa nykyaikaisia popkappaleita, jotka on sovitettu eri tanssilajeiksi. Esimerkiksi encoreina tulevat rumbat Telepatiaa ja Näiden tähtien alla. Vikmania kuuntelee nyt oikein mielellään, eikä esiintymisessä ole enää minkäänlaista epävarmuutta. Hän yllättää positiivisesti. Taivaankaari säestää molempia kuninkaallisia moitteetta.

Tangokuninkaalliset kiinnostivat yleisöä.
 

Tangokuningas Marco Lundbergin olemus ja ohjelmisto on perinteisempää tyyliä kuin Vikmanilla. Hänen settinsä alkaa kuninkaallisten yhdessä laulamalla Satumaa -tangolla ja sen jälkeen Lundbergilta kuullaan muun muassa Se jokin sinulla on, Koskaan et muuttua saa ja Paul Ankan Adam and Eve. Encoreina tulevat Hopeinen kuu, Valot ja Hurmio. Miehestä lähtee kyllä komeasti ääntä. Omaan makuuni turhankin paljon, sillä hänen settinsä on ainut, jolloin täytyy lähteä desibelejä pakoon tanssilattian toiselle reunalle. Yhtä kaikki, Lundberg on kaikin tavoin tangokuninkaan perikuva. Sekä hän että Vikman tulevat esiintymistensä jälkeen yleisön joukkoon jakamaan nimmareita ja yhteiskuvia.

Helmenkalastajat urakoivat illan mittaan neljä settiä. Yhden setin ajan solistina on Jarkko Yli-Sikkilä, joka lauloi yhtyeessä vuosituhannen alussa. Pidän kovasti Helmenkalastajien monipuolisesta ohjelmistosta. Illan aikana tulee jiveä, cha chata, hidasta valssia, jenkkaa ja lukuisia muita tanssilajeja. Mukana on kappaleita laidasta laitaan, kuten humpat Silmät tummat kuin yö ja Kaksi kolpakkoa, sekä Puolikuun Älä ole hellä ja Carlos Santanan The Sensitive Kind. Ollaan lähekkäin toimii aina. Encore-kappaleet ovat vauhdikkaat Siideripissis ja Milla. Vaikka olen käynyt Helmenkalastajien keikoilla jo lukuisia kertoja, pidän heistä kerta kerralta enemmän. Aina on hauskaa.

Jospa sitä tällaisen viikon jälkeen malttaisi muutaman päivän pitää paussia ja sitten mennään taas!

Lampin Lava, Toholampi 11.8.2016 Finlanders

Paikka: Lampin Lava, Kyläntie 2, 69300 Toholampi
Aika: To 11.8.2016 klo 19 - 24
Esiintyjä: Finlanders

Jaksaa, jaksaa! Eilen oltiin keikalla Isossakyrössä, Kalliojärvellä ja tänään ajellaan Toholammille. Reissutoverini käy rehellisissä päivätöissä "joka ainoa aamu seitsemäksi meen"-meiningillä, joten hän ei tällä viikolla ehdi kuin hieman käyttää poskea tyynyllä ja taas mennään. Toisinaan keikkailu kysyy esiintyjien ohella myös fanien kestävyyttä.

Lampin Lava tuli tutuksi jo alkukesästä, Finlandersin esiintyessä siellä. Tuolloin oli peräti kolme astetta lämmintä, nyt sentään kymmenen enemmän.  Useampikin henkilö kysäisi edellisellä kerralla, että onhan tarpeeksi vaatteita päällä, ettei palele? Vastasin kaikille pontevasti "Johan nyt toki, vaatetta on niin paljon, että ei mitään huolta". Jokohan tässä vaiheessa kehtaisi tunnustaa ääneen, että pukeutuminen ei todellakaan ollut riittävää, vaan palelin silloin koko illan ihan reippaasti?

Viime käynnin jälkeen tanssilavaa on ehostettu päältä päin, joten on mukava päästä katsomaan, miltä lava näyttää. Alle 18-vuotiaat pääsevät tansseihin tänään ilmaiseksi. Tämä voisi olla jatkuva käytäntö kaikissa tanssipaikoissa, joihin alaikäisiä voidaan ottaa.

Hienolta näyttää.

Uusi maalipinta on tehnyt ihmeitä. Rakennus näytti aikaisemmin kovin laimealta ulospäin, mutta nyt vaatimattomuus on vaihtunut idyllisen punaiseen kesälava-lookiin. Sisätilat olivat sangen viihtyisät jo valmiiksi. Pihalle on laitettu myös hauska pusupenkki. Siinä saa tosin istua ihan rauhassa, ei tule kukaan muiskuttelemaan.

Koska käymme matkaan valmiiksi hieman väsyneinä, varustaudumme kunnon eväillä. Väsymyksen kestän, mutta en nälkää. Muistissa on lisäksi edelliskerralla tarjoillut pienet pullat. Kunpa nyt olisi vähän tukevammat tarjoilut.

Kyseessä on meidän kolmas Finlanders-keikkamme vajaan viikon sisällä. Ihastelemme yhteen ääneen, miten hauskaa on, että kaikki keikat ovat aina erilaisia. Ikinä ei tiedä, mikä biisi lähtee seuraavaksi soimaan. Useassa kohtaa tulee mieleen että ai niin, tällainenkin kappale on olemassa, ei vaan ole kuullut pitkään aikaan. Tällaisia kivoja ylläreitä ovat esimerkiksi Hei Cupido, Mitä sulle kuuluu ja Odotan sinua Nina. Lesken lempeä en ole unohtanut, mutta olen silti täpinöissäni, kun en ole sitä viikkokausiin livenä kuullut.

Timo tietää olevansa cool.

Suuntaamme ensimmäisellä tauolla kahvioon ja heti käy ilmi, ettei omia eväitä olisi tarvinnut varata mukaan. Valittavana on kahta erilaista kääretorttua, kinkkupiirakkaa ja vielä voileipiä. Ulkoa saa halutessaan makkaraa. Nyt on tarjoilut enemmän kuin kohdillaan! Unelmatorttu vie kielen mennessään ja pala on ilahduttavan kookas.

Nam. Oli hyvää!

Neljä settiä menee taas valon nopeudella. Juurihan tänne vasta tultiin ja nyt jo viimeiset kappaleet? Viimeisessä setissä pääsemme irrottelemaan Kaikki tytöt ja Daa-da daa-dan tahtiin oikein huolella. Ilta päättyy lempivalsseihini Lauluni teille lauloin ja Charade. Encorena tulee Yakety Sax, joka ei sekään ole hetkeen ollut keikoilla esillä. Loppuhuipennuksena on taiteellinen esitys orkesterin muodostamisesta, joka jää poikkeuksetta soimaan päähän kotimatkalle. "Klarinetti, operetti..."

En kyllästy hehkuttamaan, miten mahtavaa keikoilla on. Kukaan ei vaadi mitään, saa vaan fiilistellä hyvää musiikkia, nauttia loistavista esiintyjistä ja mutustaa unelmatorttua. Vaikka yöunet jäivät muutamaan tuntiin, fiilis on huipussaan. Hauskaa tuntuu olevan muillakin. Tanssilattia on täynnä koko illan. Tänään ei tarvitse palella! Lavalle on muutenkin luotu tunnelmalliset puitteet. Valaistus on tarpeeksi hämärä ja katossa olevien pikkuvalojen ansiosta tuntee olevansa tähtitaivaan alla. Henkilökunnan ystävällisyys viimeistelee viihtymisen.

Illasta muodostui meille yllättäen ikimuistoinen jo heti perille päästyämme. Eipä arvattu, mihin päädytään, kun haukotellen ajeltiin sateessa Toholammia kohti ja pohdittiin että ollaan me vähän hulluja. Kiitos vielä asianosaisille!

Loppuun pieni nostalgiahetki: luin taannoin Suomi soi 1 - Tanssilavoilta tangomarkkinoille -kirjan, josta tuli vastaan kuva Finlandersista silloisessa kokoonpanossa. Muutaman vuoden takaa. Erityisesti minua ilahduttaa takarivissä vasemmalla oleva Lasse, jolta ei selvästi ole jäänyt ainutkaan Miami Vicen jakso väliin.

Aavistelen denimin olleen tuolloin muodissa.