Salamakallio, Lappi 27.5.2016 Finlanders

Paikka: Salamakallio, Ruonantie 141, 27230 Lappi
Aika: Pe 27.5.2016 klo 21 - 00.45
Esiintyjä: Finlanders

Jottei keikkatauko venyisi sietämättömän pitkäksi, täytyy lähteä taas hieman kauemmas kotinurkilta. Kohteeksi valikoituu Raumalla sijaitseva Salamakallion kesälava. Lähinnä sillä perusteella, että tanssit loppuvat inhimilliseen aikaan, klo 00.45. Haen matkaan mukaan kaverini, joka onneksi suostuu työviikon jälkeen lähtemään vielä tällaiselle päättömälle retkelle. Näin ollen matkaa kertyy yhteen suuntaan yli 250 km. Arvelen olevani kotona vasta aamuviiden kieppeillä, mutta ei anneta sen haitata. Paikalla on yleisöä vieläkin pidemmän matkan päästä.

Yksi keikkailun parhaita puolia on Suomeen tutustuminen. Reissuilla pääsee näkemään usein yllättävän hienoja paikkoja, joihin ei muuten päätyisi. Yksi parhaiten mieleenjääneistä muistoista on viimekertaisen Kalajoen retken lisäksi viimekesäinen road trippini Punkalaitumelle, Särkän lavalle. Pelkästään sinne johtanut maisemareitti oli kokemisen arvoinen ja perillä odotti yksi Suomen kauneimmista kesälavoista. Parhaat paikat löytyvätkin yleensä pieniltä paikkakunnilta. Kun on ajanut monta kilometriä keskellä ei-mitään-muuta-kuin-metsää ja on varma, että navigaattorikin on eksynyt, niin vastaan tuleekin lopulta yleensä positiivinen yllätys.

Matka Seinäjoelta Rauman suuntaan on ainakin lupaava, koska tie on välillä yhtä mutkaa, mäkeä ja monttua. Tällaisen taipaleen jälkeen asetan jo kohtuullisen suuret odotukset määränpäälle. Eikä tarvitse pettyä, perillä odottaa idyllinen kesälava keskellä ei-sitten-niin-yhtään-mitään. Sääkin on paljon aurinkoisempi, mitä kotoa lähtiessäni.

Salamakallion sivujen mukaan lava on rakennettu vuonna 1954. Ensimmäiset tanssit on silloin tanssittu juhannuksena, esiintyjänä on ollut Vili Vesterinen yhtyeineen. Vesterisestä tulee ensimmäisenä mieleen Säkkijärven polkka, jonka hän on levyttänyt, vaikka ei kappaleen alkuperäinen esittäjä olekaan. Linkistä löytyy Länsi-Suomen artikkeli viime vuodelta, jossa on mukana video Finlandersin silloiselta keikalta Salamakalliolta.

Säkkijärven polkka oli muuten yksi lauluista, jonka tahtiin esiinnyimme lavatanssijumppa-ryhmän kanssa seuramme kevätnäytöksessä. Ohjelmistomme koostui 10 eri tanssilajista, kappaleiden kertosäkeet oli yhdistetty muutaman minuutin mittaiseksi potpuriksi. Kerron tämän siksi, että mainitsemani polkka on ensimmäisen kerran levytetty jo vuonna 1928 ja oli hauska huomata, miten yleisö innostui heti taputtamaan sen tahdissa. Melkoinen klassikko. Finlanderskin oli hyvin edustettuna, kun potpurissamme oli mukana sekä Sieluni kaunis Maria että Suomalainen nainen. Toivottavasti saimme edes jonkun yleisöstä innostumaan mukaan ensi syksyn tunneille, niin hauska laji tuo lavis on.

Takaisin Salamakalliolle, jossa vastassa on iso paikoitusalue ja todella nätti Tervetuloa-kyltti. Koko tanssilavaa ja sen ympäristöä leimaa siisteys. Kaikki tilat, vessoja myöten, ovat todella siistejä. Vessan hanoista virtaa toki ainoastaan jääkylmää vettä. Kukkia on siroteltu viihtyisästi ympäri pihapiiriä. 

Kahvio on harvinaisen avara ja pöytiä löytyy runsaasti. Myönnän erikoiskunniamaininnan kahvion pöytäkoristeille. Pöydissä on liinat, kukkamaljakot, kynttilät sekä Tervetuloa-kyltit, joihin on liitetty Salamakallion kesän tanssikalenteri ja koristeperhoset. Pisteenä iin päällä pöydissä on pienet purkit, jotka on täytetty kääreellisillä makeisilla. Täällä siis saa jälkkäriksi ilmaisia karkkeja! Eikä mitään kovia halpiskurkkupastilleja, vaan Dumlea ynnä muuta! Arvostan todella.

Kahvion valikoima on muutenkin mainio. Tarjolla on ainakin sämpylää, kinkkujuustocroissanteja, kuorrutettuja donitseja, porkkanaleivoksia ja järjettömän isoja lettipullia. Mikä tärkeintä, pulla oli tuoretta ja suussa sulavan hyvää. Harmikseni sämpylät olivat jo loppuneet kolmannen setin jälkeen, näyttivät niin hyviltä. Kahvion lisäksi pihalla on grillikatos, josta saa makkaraa. Henkilökunta vaikuttaa joka puolella ystävälliseltä. Ainut asia, mistä en Salamakalliolla pidä, on pihalla vaanivat hyttyslaumat. Voi pojat, että niitä riittää.

Tällä kertaa oli Lassen vuoro piiloutua.

Salamakallion parasta antia on tietenkin Finlanders. En vaan pysty lähtemään heidän keikaltaan huonolla tuulella. Tänään ohjelmistossa on tavallista enemmän rauhallisia kappaleita, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Tanssilajeja tulee jälleen kaikkia mahdollisia, maan ja taivaan väliltä. Säkkijärven polkkaa ei tule, mutta Saarijärven ja Lindströmin kylläkin. Kappaleista Flirtaten ja Jos saisin sinut minua vasten jäävät päällimmäisinä mieleen, niitä kuulee keikoilla niin harvoin. Ullan masurkka on edelleen hillittömän hauska. Vasta kotimatkalla huomaamme, että Paljaana ja Kaikki tytöt eivät tulleet lainkaan. Ei myöskään Sirpa, onneksi se soi autossa radiosta. Arttu Wiskarin versio tosin kalpenee Finlandersille.

Kyllä Lassestakin täytyy laittaa kuva. Timo tykittää Sea Cruisea.

Yhtä asiaa olen alkanut arvostaa Finlandersissa koko ajan enemmän: he soittavat miellyttävillä volyymeillä. En siedä yhtään kovaäänistä musiikkia tai muutakaan meteliä. Mielestäni musiikki muuttuu meteliksi, kun se soitetaan liian lujaa. Kaikki nautinto katoaa. Mitä olen viime aikoina kuullut muita bändejä livenä, kaikilla on volyymit makuuni liian kaakossa. Se on tietysti omaa tyhmyyttä, jos seisoo lavan lähellä ja valittaa, että musiikki kuuluu liian lujaa. Mutta kun seisoo tanssilattian perimmäisessä nurkassa ja joutuu vieläkin pidellä korviaan, silloin on mielestäni jotain pielessä. Negatiivisia kokemuksia on kertynyt jo niin monta, etten edes halua enää lähteä katsomaan ketään muuta kuin Finlandersia. Ehkä minusta vaan on tullut vanha ja kärttyisä, mutta tänäänkin seison kaikki neljä settiä kaiuttimen lähellä ilman mitään ongelmia.

Kotiin lähtiessämme kierrämme kahvion kautta, toiveena saada kahvikupilliset kotimatkalle mukaan. Maidot ja kermat on jo ehditty viedä takahuoneeseen, mutta auliisti ne sieltä meille vielä kiikutetaan. Muistuu mieleen hyvät kokemukseni Toejoelta. Kahvion täti kysyy yllättäen, olinko se minä, joka kaipasi aikaisemmin sämpylöitä. Hän loihtii minulle jostain herkullisen muna-anjovis-ruisleivän, jota mutustan kotimatkalla onnellisena. Tämä on sitä, kun asiakkaan toiveita ei pelkästään täytetä, vaan ne ylitetään. 

Kiitos, ilo oli meidän puolellamme!

On niin mahtavaa ajella yöllä kotiin hiljaisilla teillä, aamun valjetessa, hyvässä seurassa, iltaa kerraten. Pysähdymme matkalla ostamaan jäätelöt ja jään kuuntelemaan lintujen liverrystä. Tällaiset onnen hetket haluaa säilöä visusti mieleensä ja makustella vielä jälkeenkinpäin. Oma sänkykään ei toki ole hassumpi paikka, mutta on näissä yöllisissä retkissä ihan oma taikansa. 

Kello 03.20 ja päivän ensimmäinen jäätelö.

Viihdekeskus Merisärkkä, Kalajoki 7.5.2016 Finlanders

Paikka: Viihdekeskus Merisärkkä, Kalajoki
Aika: La 7.5.2016 klo 21 - 04
Esiintyjä: Finlanders

Pääsemme jälleen tutustumaan uuteen keikkapaikkaan, kun suuntaamme auton kohti Kalajokea. Tai eihän kyseessä ole oikeasti uusi paikka, mutta meille uusi. Monta kertaa olen aiemminkin ollut lähdössä, mutta nyt meinaamisen sijasta viimein mennään. Lähdemme matkaan kolmen hengen voimin ja ilmassa on kunnon road tripin henkeä. Ihanaa päästä tien päälle, kun sääkin vielä suosii. Varaamme sen verran ylimääräistä aikaa, että ehtisimme silmäillä hieman Hiekkasärkkien aluetta ennen keikan alkua.

Ensimmäisestä kaavaillusta taukopaikasta ajan ajatuksissani ohi ja toisessa on lappu luukulla, joten päädymme lopulta Kalajoen ABC:lle. Jos joku näki kyseisessä paikassa lauantaina iltakahdeksan paikkeilla, miten pinkkiin Finlanders-huppariin pukeutunut naisihminen tankkasi pätevän oloisesti autoaan, se olin minä. En sentään tankannut väärää polttoainetta, mutta muuten tilanteessa oli kaikki blondivitsin ainekset. Olemme kuitenkin selviytyneet hyvin lähelle määränpäätä, aurinko paistaa ja matka meni hujauksessa.

ABC:n kahvi oli pahaa, croissant ja pulla erittäin hyviä.

Kaartaessamme Merisärkän pysäköintialueelle, meren rantaan, henkäisemme kaikki kuorossa ihastuksesta. Mikä maisema! En ole ennen tällaista kokenut, en keikkareissulla enkä muutenkaan. Näkymät ovat aivan uskomattomat, adjektiivit eivät riitä.

Ei ole Finlandersin bussi varmaan ihan joka päivä tällaisissa maisemissa!

Ei uskoisi, että kotimaasta löytyy tällainen elämys. Maiseman kruunaa täysin tyven ja todella lämmin sää. Jos nyt kävisi ilmi, että illan keikka onkin peruttu, lähtisimme silti tyytyväisinä kotiin, kun pääsimme kokemaan tämän. Kävelemme hetken ulkosalla ihastelemassa, ennen kuin siirrymme sisälle. Saa nähdä, millaiset sisätilat ovat, kun puitteet ovat muuten näin huikeat.

Osa tanssisalista

Myös sisätilat tuottavat positiivisen yllätyksen, tilaa riittää yllin kyllin. Tanssilattia ei lopu kesken ja lisäksi muita oleskelutiloja on hulppeasti. Erityisen mukava on tanssisalin reunalla kiertävä ulkoterassi, jossa saa käydä viilentymässä ja ihailemassa auringonlaskua. Istumapaikkoja on runsaasti joka puolella, niin alakerrassa kuin myös yläkerrassa, jossa on yökerho ja karaoketilat. Baaritiskejä on ympäriinsä, menen jo laskuissa sekaisin. Onneksi alakerrassa on myös kahvio, josta saa sämpylän ja pullan lisäksi myös grilliannoksia, kuten hampurilaisia, hodareita ja makkaraperunoita. Hieno homma. Alakerran wc-tilat ovat selvästi täysremontin tarpeessa, yläkerran wc vaikuttaa siistimmältä. Rakennuksessa leijailee melko voimakas haju, johon turtuu nopeasti, mutta silti sen alkuperä hieman mietityttää.

Tänään ei ole suuria paineita tai odotuksia Finlandersin settien suhteen, ilta on ollut jo muilta osin niin onnistunut. Ensimmäinen setti yllättää kuitenkin heti alussa, kun ensimmäisenä ei tulekaan Kultaa ja hopeaa, vaan alkuvalsseina ovat Rantakoivun alla ja Mustanmeren valssi. Yllätyksiä on luvassa vielä muitakin: 2003 levytetty Et kai luule, El choclo -tango ja Sirkkojen tanssi -jenkka, jonka parina tulee yhä niin ihana Lesken lempi. Ajattelin setin alussa, että jos Ihana ilta tulee tänään, alan ehkä vetistellä, koska tämä ilta vain on niin kertakaikkisen ihana. Tuleehan se, mutta pärjään ilman nessuja. Kyseisestä biisistä on YouTubessa uusi taltiointi laivalta, linkistä pääset katsomaan.

Terassilta kelpaa katsella merelle settien välissä.

Toisessa setissä kuullaan pitkästä aikaa Väärä vitonen ja Marleena. Myös hitaat valssit Yli tuhannen virran ja Unten mailla tulevat harvoin, vaikka hitaat valssit muuten kuuluvatkin vakio-ohjelmistoon. Kenosen polkka on täysin uusi tuttavuus. Polkat, jenkat ja humpat ovat kyllä niin hauskoja, että niitä kuunnellessa tulee aina hyvälle tuulelle.

Ilta etenee ja aurinko laskee.

Kahden ensimmäisen setin jälkeen tuntuu, että nyt on tullut niin monta uutta ja harvoin kuultua kappaletta, että aivan kuin olisi katsomassa uutta bändiä. Mistä näitä biisejä ja yllätyksiä oikein riittää? Loppuilta mennään jo varmaan tutuissa tahdeissa. Mutta ei: yllätystä riittää kolmanteenkin settiin. Pasi on kaikessa hiljaisuudessa edellisen illan Oulun keikalla debytoinut Finlandersin laulusolistina ja esittää tänäänkin Ainutkertainen -kappaleen. Mahtavaa! Setissä herättää ihastusta myös Ullan masurkka, jota ei vakavalla naamalla pysty kuunnella.

Tauolla kuulen, miten itselleni tuntematon naisihminen päivittelee Merisärkän kauheutta, saisi kuulemma purkaa koko rakennuksen. Voi olla, että katson asioita tänään ruusunpunaisten lasien läpi, kun olen niin hyvissä fiiliksissä. Haju on kyllä tympeä, siitä ei pääse mihinkään. Myöskään siitä ei pääse yli eikä ympäri, että nyt on vuorossa Finlandersin viimeinen setti. Neljän setin illat ovat ihan parhaita, niistä täytyy nauttia aina täysillä. Tähänkin settiin mahtuu minulle uusi kappale, Lauluni teille lauloin -valssi. Sen perään tulee vielä vihoviimeisenä valssina Charade. Encoressa irrotellaan Kaikki tytöt.

Finlanders lopettaa klo 01.30 ja siirrymme yläkertaan, jossa tanssiryhmä Lamourettes aloittaa sopivasti oman esityksensä. Finlanders asetti riman niin korkealle, ettei Lamourettes tunnu oikein miltään. Nyt oli kyllä kaikin puolin huikea ilta, sekä paikan että keikan suhteen. Ja pisteenä iin päälle hyvä seura. Harmi ettei aina voi olla lauantai! Kotimatkakaan ei tunnu missään, kun puolivälissä matkaa päivä alkaa jo valjeta. On tämä vaan kivaa.

Latosaari, Lapua 30.4.2016 Finlanders, Kaiho

Paikka: Latosaari, Lapua
Aika: La 30.4.2016 klo 20.30 - 02.00
Esiintyjät: Finlanders ja Kaiho

Kolmen viikon keikkatauko on taas koetellut kärsivällisyyttä, mutta tänään odotus palkitaan. Luvassa on vappupirskeet tutussa ja turvallisessa Latosaaressa. Odotan jo kovasti kesälavoille pääsyä. Finlanders lomailee heinäkuun, joten touko- ja kesäkuussa olisi tarkoitus kiertää keikoilla tukka putkella. Nyt on loistavat olosuhteet tehdä hieman pidempiäkin reissuja, kun illat ovat jo valoisia, eikä ole vielä mitään helteitä, niin että sulaisi autonpenkkiin.

Päivä kuluu ensin Seinäjoella 76-raveissa, mistä siirrymme sangen ripeällä aikataululla Latosaareen. Ehdimme käydä vielä kahvilla ennen Finlandersin ensimmäistä settiä. Latosaaressa on jokaisissa tansseissa tarjolla munkkeja, eikä vappuaatto tee poikkeusta. Olen hieman ruosteessa keikkatauon jälkeen ja muistan ottaa kuvan vasta syötyäni.

Tässä oli berliininmunkki ja kahvi. Hyvää oli.

 Lavan eteen siirtyessämme huomaan ilokseni, että soittopelejä on koristeltu serpentiineillä. Epäilen vahvasti, että koristelun takana on illan toinen esiintyjä, Kaiho.

Finlanders on tänään viisijäseninen, koska puhaltimissa yleensä häärivä Kari on poissa. Harmittelemme, että nyt ei tule ainakaan Sirpaa, Rappiolla tai Ystävänpäivää. Ensimmäinen setti alkaa Kultaa ja hopeaa ja Rantakoivun alla -valsseilla. Daniela tulee pitkästä aikaa. Ennen iltaa vähän jännitti, että osaakohan sitä keikalla enää ollakaan, mutta viimeistään Saanhan olla hän ja Ihana ilta -biisien aikana pääsemme jälleen vauhtiin. Mahtavaa, kun saa taas fiilistellä sydämensä kyllyydestä! Ensimmäisessä setissä kuullaan myös muun muassa Sinulle vain ja Mun aika mennä on.

Toinen setti alkaa rauhallisesti Hiljaiset sillat -kappaleen tahtiin. Tässä setissä koetaan ensimmäinen illan kohokohdista, kun vuorossa on Satumaa. En ole edes tiennyt, että Finlanders tätäkin esittää. Toimii. Rauhallisempien kappaleiden vastapainoksi kuullaan reippaampaakin menoa, kuten Kipu ja mainiot humpat Matka Timbuktuun ja Tulipunaruusut. Loistavasti Finlanders hoitaa hommat, vaikka miehistössä on vajausta. Karin poissaolon huomaa, mutta ihailtavasti biisit saadaan soitettua näinkin, vähän uudenlaisina versioina.

Viimeisessä setissä edetään vauhdikkaasti, siitä pitävät huolta ainakin Ota kii, Mennyt mies, Kesä -92 ja Nappisilmä. Herkistelemäänkin päästään, Oikeesti on tietenkin aina mukana. Toiseksi viimeisestä kappaleesta muodostuu illan toinen kohokohta, kun Timo laulaa Rappiolla. Ja me kun olimme varmoja, ettei sitä tänään kuulla. Timo esittää biisin kunnon rokkimiehen asenteella, ihan huikeaa! Spektaakkelin jälkeen rokataan vielä Get on. Encoressa on luvassa hempeät Sininen ilta ja Uskon sinuun.

Finlanders tarjosi taas menoa ja meininkiä koko rahan edestä. Onneksi seuraavaa keikkaa ei tarvitse odottaa pitkään. Kuvasin videolle pätkiä muutamista biiseistä, julkaisuun niistä päätyi nyt vain murto-osa, joka löytyy linkistä. Parempi kuitenkin kuin ei mitään.

Illan toisena esiintyjänä on siis Kaiho. Kun huomasin tämän, ensimmäinen ajatukseni oli "Voi ei, joku never heard -nuorisobändi, eikö nyt oikeasti ollut mitään muuta vaihtoehtoa". Valmistaudun istumaan kahvilla kaikki heidän settinsä. Joudun kuitenkin jälleen kerran pyörtämään ennakkokäsitykseni. Ensinnäkin, miten kukaan voisi vastustaa bändiä, joka on laittanut päähänsä valkolakit ja soitinten ohella vääntänyt serpentiineistä koristeet myös itselleen? Minä en ainakaan.

Kaiho. Kuvaan tallentui illan ainut hetki, jolloin solisti näyttää tinasotamieheltä.

Kaiho on jo siinä suhteessa piristävä poikkeus, että kolmen miespuolisen jäsenen ohella mukana on yksi nainen, kosketinsoittajana. Hämmästyttävän harvoin soittajina on naisia, kun miettii, miten paljon Suomessa on naisartisteja. Bändin esiintyminen on tarpeeksi aurinkoista ja rentoa, kukaan ei mökötä lavalla. Tärkeintä on tietenkin ohjelmisto, ja se on Kaiholla kunnossa. Kappaleet ovat covereita muilta esiintyjiltä, mukana on niin Yölintua, Topi Sorsakoskea, Souvareita ja Ässiä kuin Tuure Kilpeläistäkin. Ja paljon muuta. Koska esiintyjät ovat nuoria, pelkäsin ohjelmistossa olevan Jenni Vartiaista ynnä muuta nykymusiikkia, mutta onneksi Kaiho tarjoilee kunnon tanssimusiikkia aikaisemmilta vuosilta. Esimerkiksi Reissuun lähden ja Souvarin humppa pistävät jalan vipattamaan väkisinkin. Illan aikana kuullaan myös masurkat, joista toinen on mainio Lentävä kalakukko.

Ilokseni huomaan biisilistassa olevan muutamia helmiä, jotka tulivat tutuiksi Neljänsuoran keikoilta: Lolita, Jotain jää ja Kyllikki. Orkesteri ei kuitenkaan tyydy pelkästään esittämään muiden kappaleita, vaan he ovat onnistuneet tekemään niistä omannäköisiään. Tykkään.

Kun viimeinenkin kappale on loppunut, on pakko lähteä kotiin. Ulkona on alkanut kunnon kaatosade, se niistä loistavista olosuhteista. Märät kengät ovat kuitenkin pieni haitta kevyen mielen ja ladattujen akkujen rinnalla. Tästä se keikkakesä kunnolla alkaa.