Hiihtomäen lava, Mikkeli 8.6.18 Finlanders

Eräässä aiemmassa postauksessa esittelin pintapuolisesti, sisätiloja näkemättä, muutaman kesälavan, jotka osuivat ajoreittini varrelle viime keväänä. Yksi lavoista kolahti minuun kovasti. Hiihtomäen lava, josta kirjoitin "Salainen haaveeni on käydä täällä Finlandersia katsomassa. 310 km välimatka luultavasti torppaa aikeeni." Muistan vieläkin, miten kävelin vuosi sitten lavan parkkipaikalla kurkkua kuristavan haikeuden vallassa. Näin hienot maisemat ja sijaitsee näin kaukana, en koskaan pääse tänne tanssien aikana! 

Olo ei mitenkään helpottunut tänä keväänä huomatessani Hiihtomäen ilmestyneen Finlandersin keikkakalenteriin. Tanssit kun ovat perjantaina klo 20 - 00.30. Maailmasta ei niin isoja kahvikuppeja löydy, jotta jaksaisin suoraan työviikon jälkeen ajaa Mikkeliin. Hulluuteni raja menee siinä, että töistä en ota keikkojen takia vapaata. Lava kyllä sijaitsee alle 2 km päässä kaupungin keskustasta. Jos vähän vilkaisen juna-aikatauluja? Ja bingo, näin ratkeaa ongelmani! Enää tarvitsee löytää hotelli, josta toivottavasti saa lainata illaksi pyörää. Olen aina halunnut fillaroida tansseihin. 

Teen matkavaraukset huhtikuun puolivälissä, jolloin hotelli maksaa 55 € ja junaliput yhteensä 50 €. Leppoisaksi kaavailemani menomatka tarjoaakin jännitystä koko rahan edestä. VR kyyditsee minut lopulta hienosti aikataulussa perille, mutta silti naurattaa kun tuntematon kanssamatkustaja lausuu osuvasti "Tästä matkasta saisi kyllä jo hyvän matkakertomuksen. VR tekee tästä oikein seikkailun."

Olen etukäteen tutustunut matkakohteeseeni Googlen avulla. Sisätilat näyttävät muuten asiallisilta, mutta vesivessoja ei ole. Ulkokäymälät. Iik. Nyt on kaipaamaani eksotiikkaa tarjolla. Onneksi jouduin käydä tullessa junan vessassa. Sen jälkeen en enää helpolla säikähdä. 

On täysin epätodellinen olo, kun kaarran Jopolla Hiihtomäen pihaan. Täällä minä nyt olen! Fillarilla! Tuossa on Finlandersin bussi! Lavaa ympäröivät rinteet ovat vielä jyrkempiä ja viereiset lammet vielä kauniimpia mitä muistin. Ovatkohan ne lampia? Vai järviä? Vihasin koulussa maantietoa. Ruotsia lukuunottamatta vihasin jokaista ainetta. Uimarantaa on joka tapauksessa tarjolla.

Vesialue, jolle saat keksiä itse nimen.

Täällä tuntee itsensä niin pieneksi.

Vessat näyttävät ulospäin aika ränsistyneiltä. Tarpeeksi kun kerää rohkeutta ja avaa oven, niin sisätilat yllättävät positiivisesti. Junan vessaan verrattuna tuoksukin on ihan raikas.

Syötävää on tarjolla monenlaista: grillimakkaraa, erilaisia voileipiä (myös gluteenittomia), pullaa, keksiä, jäätelöä ja jopa suklaapatukoita. Tykkään. Myös lippu on ilahduttavan edullinen, harvoin Finlandersia pääsee näkemään 14 eurolla. Henkilökunta on oikein ystävällistä ja avuliasta. 

Näitä rinteitä voisi tuijottaa koko illan.

Tanssijoita on saapunut hyvin paikalle, laajassa ikähaarukassa. Vaikka nyt ollaan Etelä-Pohjanmaan sijaan Etelä-Savossa, Finlanders kuulostaa täälläkin mainiolta. Ja näyttää. Heillä on nimittäin taas uudet t-paidat, tällä kertaa valkoiset. Mennäänkö pian naisartistien malliin, eli jokaiseen settiin vaihdetaan eri mekko?

Edellisellä keikalla Lusan Hallissa oli bilemeininki katossa. On tärkeää, että sellaisiakin iltoja on aina välillä, mutta parhaiten viihdyn tällaisessa vähän pienemmässä paikassa ja rauhallisemmassa menossa. Illan kohokohta on tietenkin Haaveissa vainko oot mun. En oikeasti usko, että seison Hiihtomäen lavalla kuuntelemassa tätä biisiä. 

Finlandersilla on nykyään ohjelmistossaan aivan ihana valssi nimeltään Muisto. Olen ehkä nössö, kun pidän ikivanhasta valssista, mutta se on vaan niin hieno. Illan helmiin kuuluu lisäksi eräs hidas valssi, jota en ole aiemmin Finlandersin esittämänä kuullut. Tätä kappaletta on pakko vähän pohjustaa. 

Kiersin muutama vuosi sitten Neljänsuoran keikoilla. Ikävöin noilta keikoilta kahta biisiä. Ensimmäinen oli ehdoton suosikkini, jota odotin aina sydän väpättäen: Sonja Lumpeen Eläköön elämä. Tällä kappaleella on minuun samantapainen vaikutus kuin Finlandersin Rappiolla-versioon. Biisin ajan maailmasta katoaa kaikki huoli ja murhe, pystyn ihan mihin vaan ja sydän poksahtaa mutta ei haittaa. Toinen kaipaamani kappale on ihan erilainen. Hidas valssi, jonka kaihoisuus iskee ja lujaa. Jotain jää, jonka Finlanders siis tänä iltana soittaa. Hiihtomäen lavalla. En kestä.  

Vaikka olisi miten mukavaa, niin näistäkin tansseista on vaan maltettava lähteä. Tällä kertaa vielä tavallista vastahakoisemmin, koska Jopo tarjoaa kylmää kyytiä muutaman asteen lämpötilassa. Onneksi tutkin sääennusteita ja pakkasin kesämekon sijaan toppatakin. Onhan tämä syväjäätymisestä huolimatta ihan mieletön tunne viilettää Hiihtomäen tansseista mäkeä alas ja luoda viimeinen, haikea silmäys ympäröiviin maisemiin. Tärkeä reissu, jota muistelen pitkään.

Seuraavan aamun maisemaa satamassa.

Lusan Halli, Kurikka 1.6.18 Finlanders ja Himmiät Tähäret

Ensivisiittini Lusan Hallille oli lähes päivälleen vuosi sitten. Tuolloin oli edellispäivänä satanut rakeita ja muistan vieläkin, miten kovasti loppuillasta palelin. Tänään on täysin erilaiset lämpötilat, niin sisällä kuin ulkona. 

Tanssit alkavat klo 20.30, me saavumme paikalle vasta lähempänä yhdeksää. Emme näköjään ole ainoita, jotka ovat päättäneet tänään lähteä nauttimaan tanssimusiikista kesälavalle. Piha on lähes täynnä autoja ja lippujono kiemurtelee ulkona. Finlanders on jo aloittanut illan, mutta onneksi musiikki kuuluu hyvin ulkonakin. Aaltoihin on niin kesäbiisi kuin olla voi. Jonotus kauniissa auringonpaisteessa ei harmita, vaan on oikeastaan hauska kokemus. Olen joskus nähnyt kuvia Etelä-Suomen lavoilta, kun ihmiset jonottavat sisään, mutten ole itse koskaan ollut tällaisessa jonossa. Tämähän on maalaistytölle kuin Amerikkaa. Eivätkä muutkaan näytä pistävän pahakseen. 

Paikalle saapuessa käy toki mielessä, miten kova tungos sisällä mahtaa olla. Näkeekö sieltä esiintyjiä lainkaan? Ja meneekö koko ilta jonottaessa vessaan ja kahvioon? Väenpaljoudesta huolimatta kaikki vaikuttaa toimivan yllättävän jouhevasti. Autojen parkkeeraukseen on selkeä ohjaus ja sisätilat ovat sen verran laajat, että porukka jakaantuu mukavasti ympäriinsä. Ilmakin vaihtuu niin ettei ihan sula, vaikka lämmin toki on. Vesipisteitä on kaksi, eikä vessaan tai kahville tarvitse jonottaa juuri lainkaan. Makeaa ja suolaista syötävää riittää tarjolle loppuiltaan saakka. Oma valintani on karjalanpiirakka, jonka päällä on ihanan tuhti annos munavoita. Maistuu.

Kahviossa on kukkien muodossa silmänruokaakin.

Välillä yleisötapahtumien yhteydessä nuristaan, miten väkimäärä on yllättänyt järjestäjät, eivätkä palvelut toimi kuten pitäisi. Kenties Lusan talkooporukka voisi käydä opastamassa, miten hommat hoidetaan? 

Tykästyin jo ensimmäisellä käynnillä siihen, miten siistit ja hoidetut paikat täällä on. Jotenkin Lusan Hallille on saatu kunnon pohjalaishenki, mikä näkyy niin puitteissa kuin henkilökunnassakin. Harvassa paikassa järkkärit ja sivulliset lähtevät oma-aloitteisesti mukaan kaverin pudonneen korviksen metsästykseen. 

Oma ehdoton suosikkini on vessan hyllylle laitettu hätäapulaatikko, joka sisältää kaikkea tarpeellista laastareista hakaneuloihin. Aivan ihana keksintö. Illan lämpimästä tunnelmasta johtuen naiset hyödyntävät ainakin tarjolla olevia tuoksuja ahkerasti. On se nyt vaan kivempi tuoksua Heavenly Blossomille kuin hielle.

Täältä löytyy vaikka ja mitä.

Illan toinen esiintyjä, Pauli Koivula ja Himmiät Tähäret, sopii mainiosti Finlandersin pariksi. Omasta puolestani he voisivat olla aina keikoilla mukana. Solisti hallitsee laulun ja ohjelmisto on konstailematonta tanssimusiikkia. Mainitsin jo Lusan Hallin pohjalaishengestä ja sama sopii myös Himmeisiin Tähtiin. Ollaan hyvällä tavalla ylpeitä omasta tekemisestä, muttei huudella sitä suureen ääneen.

Ylpeitä saavat olla tekemisestään Finlandersinkin jäsenet. He lietsovat pystyyn niin kovetut kemut, että näitä muistellaan vielä pitkään. Tänään on toki paikalla huippuesiintyjien lisäksi huippuyleisö. Jokainen ansaitsee kehut siitä, kuinka jaksaa säilyttää aurinkoisen fiiliksen pienestä tungoksesta huolimatta ja on täysillä menossa mukana. Voi pojat että sitä menoa tänään riittää! Finlandersin viimeiset biisit ovat reipastahtiset Kaikki tytöt ja yksi omista suosikeistani, jota en ole pitkään aikaan keikalla kuullut, Daa da daa da. Tunnelma on katossa jo näiden kipaleiden aikana. Kun tähän vielä jatketaan encorena Rappiolla ja täysin yllättäen Dirlandaa, niin huh huh. Jälkimmäisestä kappaleesta on video Lusan Hallin Fb-sivulla.

Tällaisina iltoina tulee melkein surku heitä, jotka eivät ole saaneet syntyä pohjalaisiksi tai eivät ole ymmärtäneet edes muuttaa tänne. Paljosta jäävät paitsi. 

Hotelli Hiittenharju, Harjavalta 22.5.18 Finlanders ja Peliveljet

Jostain syystä Hotelli Hiittenharjun tiistai-tanssit ovat kiehtoneet minua jo kauan. Innostun helpoiten pienistä, jotenkin eksoottisista kohteista. Eteläisen Suomen suuret tanssikeskukset saavat olla minulta toistaiseksi rauhassa. Millaiset ovat arki-iltana järjestettävät, pienellä paikkakunnalla sijaitsevan hotellin tanssit? Siitä lähdetään ottamaan selvää. 

Uuteen paikkaan on aina vähän jännä mennä, varsinkin yksin. Osaanko perille? Millainen parkkipaikka? Millainen esiintymislava, onko mitään sopivaa kohtaa, josta näkee esiintyjät, muttei ole tanssijoiden tiellä? Saakohan sieltä mitään syötävää? Onko mitään tekemistä tauoille? Onko paikalla ketään muita kuin minä?

Löydän perille ilman navigaattoria, mistä olen kovin ylpeä. En harhaudu edes siinä kohtaa, kun vähän ennen hotellia on tienviitta Harjavaltaan. En käänny viitan osoittamaan suuntaan, vaan kylmän rauhallisesti jatkan 2-tietä ja siinähän se parkkipaikka jo onkin.

Jos ihan rehellisiä ollaan, huomaan tuon Harjavallan tienviitan aika myöhään ja lietson itseni täyteen paniikkiin, kun ei oikein ehdi enää kääntyä ja pelkään päätyväni täysin eksyksiin. Eikä tien varressa näy mitään kylttiä, että nyt on hotelli tulossa, vaan teen äkäisen jarrutuksen parkkipaikan kohdalla. Mutta löysin perille. Ja pihapiiri vaikuttaa siistiltä ja viihtyisältä.

Takapiha tarjoaa vehreitä maisemia.

Ovella yllätyn positiivisesti kuullessani, että paikalla on toinenkin esiintyjä, Peliveljet. Nyt on jotain seurattavaa Finlandersin tauoillekin. Hotelli vaikuttaa muutenkin mieluisalta tuttavuudelta. Eihän tämä mikään kesälava ole, mutta takapihalla on kuitenkin terassi ja muutakin jaloittelutilaa. Vaikka sisällä on lämmin, niin saunamaisissa lämpötiloissa ei tarvitse sentään tuskailla. Kahvia on myynnissä, kuten myös pullaa ja sämpylää. Mikäs täällä on ollessa. Varsinkin kun ei tarvitse yksin olla, täällä on kyllä runsaasti muitakin paikalla.

Tykkään Peliveljistä. He esittävät pääasiassa tuttuja tanssikipaleita ja välispiikit ovat juuri sopivan itseironisia. Esimerkiksi Paratiisi-kappale esitellään niin, että tämä on nyt sellainen biisi, josta aina sanotaan että älkää ainakaan tuota soittako, mutta soitamme sen silti. Ja tanssilattia täyttyy tietenkin saman tien. Klassikot eivät kulu soittamalla puhki. Paratiisi vaan kuuluu kauniiseen kesäiltaan. Enkä siis puhu nyt Neljänsuoran samannimisestä lanteiden ketkutus -biisistä. YouTubesta näyttää löytyvän taltiointeja Peliveljien esiintymisestä tältä iltaa.   

Peliveljet viihdyttää.

Tanssilattia on yllättävän tilava. Esiintymislava sen sijaan ei. En ymmärrä, miten sinne kaikki Finlandersin kamat edes mahtuvat, soittajista puhumattakaan. Kovin suuria virheliikkeitä ei ole vara tehdä, muuten saavat osumaa niin soittimet kuin kollegat. Olen varma, ettei tänä iltana nähdä mitään koreografioita, ainakin toivon niin. Myöhemmin joudun todeta olleeni väärässä, kyllä sitäkin puolta vähän nähdään. Hirvittää.

Tänä iltana on vain kolme settiä, onneksi ne ovat jälleen täyttä tavaraa ja vaihtelua riittää. Mitenhän voikin olla niin, että pidän yksinkertaisesti kaikesta, mitä Finlanders soittaa. Vaikka miten kauas ajaisi heidän takiaan, niin koskaan ei tarvitse pettyä ohjelmistoon. Heti ensimmäisessä setissä tulee Saanhan olla hän ja Mitä sulle kuuluu, niin minähän olen myyty jo tässä vaiheessa. Eikä yhtään haittaa, että myöhemmin tulee muun muassa Rempallaan ja Anna jatkua yön. Käyvät korvaan oikein mukavasti. 

Viimeiset kappaleet ovat Kasevan ihana Striptease-tanssija ja Silmät niinkuin mantelit, jonka Finlanders on levyttänyt vuonna 1999. Encoret ovat Yakety Sax ja Uskon sinuun. Lähdin tänään matkaan hyvin maltillisin odotuksin, lähinnä seikkailun kannalta. Nyt tuntuu vähän epätodelliselta, kun fiilis on näin korkealla. Miten tästä tulikin näin mahtava ilta? 

Tiiviinnäköinen tunnelma. On Jussikin siellä jossain.

Mitähän muut tekevät ajaessaan yksin yöllä kotiin? Minä mutustan eväitä ja kanavasurffaan Järviradion, Helmiradion ja Aito Iskelmän välillä. Hoilaan tietenkin myös biisien mukana. Öisiä lemppareitani ovat Jari Sillanpään Kaduilla tuulee ja Katri-Helenan Anna mulle tähtitaivas. Ensin mainitussa panostan erityisesti kohtiin "asvaltti kiiltää" ja "muiden jo tiedän nukkuvan". Jälkimmäisessä voi hieman hassutella, "anna mulle rohkeutta että jaksan Seinäjoelle".

Kalliojärvi, Isokyrö 19.5.18 Arto Nuotio & Sunset, Seireenit

Tänään tulee aika lyhyen kaavan ilta, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Lähden nykyään tosi harvoin  muille kuin Finlandersin keikoille. Arto Nuotiota on kuitenkin päästävä nyt katsomaan.

Nuotio ja Finlanders esiintyivät molemmat talvella Aronkeitaalla. Olin silloin kovasti innoissani siitä, miten pääsen vihdoin näkemään Nuotion, jonka ääni on niin tuttu Finlandersin alkuvuosien levyiltä. Hän oli mukana kokoonpanossa ensimmäiset kuusi vuotta.

Olin ihan varma Aronkeitaalla, että illan lopuksi tulee joku yhteisspektaakkeli. Miten siistiä olisi päästä näkemään, kun Nuotio laulaa Finlandersin kanssa Kaikki tytöt! Mutta ei. Pettymys oli iso, kun mitään yhteisnumeroa ei tullut.

Tykästyin kuitenkin muuten Nuotioon ja Sunset-orkesteriin niin paljon, että haluan nähdä heidät vielä toiseen kertaan. Kesän keikkakalenteria tutkailtuani totean, että nyt on ainoa mahdollinen ilta. Siis matkaan.

Nuotion ääni on kyllä hunajaa korville, tykkään todella paljon. Myös ohjelmisto on kohdillaan. Itselleni tuttuja biisejä ovat ainakin Daniela, Amerikkaan Amerikkaan ja tietenkin Kaikki tytöt, joka vaikuttaa villitsevän yleisön ihan samaan tapaan kuin Finlandersinkin keikoilla. Vielä kun mukana olisi ollut iki-ihana Mä hain sut tanssiin. Tapaan kaksi tuttua miestä, jotka molemmat kertovat lähteneensä naistentansseihin ihan Nuotion vuoksi, silloin kuulemma tietää luvassa olevan kunnon tanssimusiikkia.

Toisena esiintyjänä ovat Seireenit, joiden seuraaminen jää nyt harmillisen vähälle. En ole heitä aiemmin livenä nähnyt, joten olisi ollut mukava ehtiä kuuntelemaan ihan rauhassa. Meininki tuntuu olevan joka tapauksessa iloinen ja ohjelmisto monipuolista tanssimusiikkia nuorekkaalla otteella. Valtaosa orkesterin jäsenistä näyttää viihtyvän myös tanssilattian puolella. Paikalle saapuessani Seireenit soittavat polkkaa ja poistuessani puolestaan Ketsuppitanssin, joka nostaa hymyn huulille vielä kotimatkallakin. Ei sen tarvitse aina niin vakavaa olla.

Kukonhiekka, Saarijärvi 12.5.18 Finlanders ja Ässät

Pitkään ja hartaasti odotettu kesälavakausi alkaa osaltani tänään. Siinä missä edellisvuosina on lähdetty matkaan jo valmiiksi palellen, monta kerrosta vaatteita päälle haalien, nyt on kesäkeli! Tarkenee hameella! Tästä tulee kaikkien aikojen kesä.

Ensimmäisen kesäretken kohteena on sangen mieluisa Kukonhiekan Huvikeskus. Paikan historiasta voi lukea kattavasti täältä. Monenlaisia vaiheita on vuoden 1956 jälkeen koettu. Jokunen vuosi sitten on järjestetty jopa teemailta heille, jotka ovat kohdanneet armaansa Kukonhiekassa. Onhan tuo nyt aika söpöä.

Aiemmilla kerroilla olen käyttänyt Seinäjoelta lähtevää, kätevää ja edullista bussikuljetusta. Saa vain katsella kerrankin maisemia. Bussi on kuitenkin omaan makuuni turhan myöhään perillä. Kun on monta kuukautta odottanut pääsevänsä kesälavalle, niin Finlandersin ensimmäiseen settiin on ehdittävä. Niinpä valitsen oman auton. On muuten hirmuisen kiva, että Kukonhiekan soittoajat julkaistaan jo hyvissä ajoin ennakkoon. Hienoa palvelua.

Matkalla Saarijärvelle, kun tähyän toisella silmällä turvallisia ohituspaikkoja tienlevyisten traktoreiden takana ja toisella silmällä mahdollisesti puskissa väijyviä hirviä ja siinä samalla hörpin kahvia, jotta jaksaisin pysyä skarppina, niin mielessä käy, miten voisin tällä hetkellä istua bussissa vailla huolen häivää. Elämä on valintoja.

Kaikki harmitukset unohtuvat nopeasti perillä. On täällä vaan hienoa. Parasta Kukonhiekassa on huikea järvimaisema ja grillikahvion tarjottavat. Täällä on myös helppo olla yksin, koska erilaisia tiloja löytyy useasta kerroksesta. Ajan saa kulumaan hyvin. Esiintyjiä pystyy halutessaan seuraamaan yläkerrastakin ja musiikit kuuluvat myös terasseille.

Tänään ei ole pelkoa siitä, etteikö aikaa saisi kulumaan. Ohjelmaa riittää Finlandersin lisäksi enemmän kuin tarpeeksi. En haluaisi jättää Ässien ainuttakaan kappaletta väliin, niin hyvä ohjelmisto heillä on. Kovasti houkuttaa myös alakerran baarissa näkyvä Suomen ja Kanadan lätkämatsi. Kahvion antimiin täytyy tutustua huolella ja vielä on löydyttävä aikaa maisemien ihasteluun terassilla.

Taas kerran mietin, miten kaikki tanssijat ovat niin reippaita. He jaksavat kiertää lattiaa monta tuntia. Tulee lähes huono omatunto, kun istun aina puolet illasta pullakahvilla. Mutta kun kahvilla istuminen on niin kivaa. Tanssiessa näyttää tulevan hiki.

Finlanders tietenkin kruunaa illan. Jo ensimmäisessä setissä tulee niin loistobiisejä, että olisi ollut sääli jos siihen ei olisi ehtinyt. Keikat ovat jääneet viime aikoina vähiin, minkä johdosta tällainen neljän setin ilta tuntuu parhaalta ikinä. Vielä kun mukana on Haaveissa vainko oot mun. Kylläpä se kuulostaakin hyvältä livenä. Finlandersin versiolla näyttää olevan YouTubessa vajaat 6 000 katselukertaa. Pahaa pelkään, että 5 000 niistä on minun.

Öinen kotimatka korven ja erämaan halki ei niin houkuta, mutta sekin on osa näitä retkiä. Kesälavat ovat edelleen parasta mitä voin kuvitella. Niin pitkään tätä iltaa odotin ja se oli kaiken täpinän ja valmistelun arvoinen.

Latosaari, Lapua 13.1.18 Finlanders, Ilkka Hakala & Sonetti

"Ei menny jätkät lauantaisin Latosaareen tanssimaan, vaan painimaan. Likat rääkyi kun ne koitti toisiansa parittaa, pullot hihassaan." Näin sanaili Elonkerjuu Latosaari-biisissään. Ainut kerta, jolloin olen nähnyt Latosaaressa painittavan, osui ensivisiittiini. Tuolloin ehdin olla paikalla vasta muutaman minuutin, kun joku huikki järjestysmiehiä ja anniskelun suunnalla käynnistyi kahden miehen painimatsi. Mielessä kävi, että paikka on näemmä maineensa veroinen. Mutta mitä vielä. Kuusi vuotta olen täällä tuon jälkeen hypännyt, eikä kukaan ole jaksanut sittemmin painia. 

Onneksi sentään yleisö jaksaa tulla yhä paikan päälle. Vaikka tanssit alkavat vasta klo 20, niin klo 19.45 parkkipaikalla on autoja jo useassa rivissä. Tanssilattialla onkin koko illan sangen tiivis tunnelma. Illan aloittaa Ilkka Hakala & Sonetti. Kokoonpano jäi mieleeni positiivisella tavalla jo ensitapaamisella ja nyt he ovat vielä kehittyneet aimo harppauksen. Tarjolla on hyvin jalan alle menevää tanssimusiikkia. Ohjelmiston pääpaino on vanhemmissa kappaleissa ja hyvä niin, sillä Kari Tapion ja Matti Eskon biisit eivät vanhene koskaan. Plussaa siitä, että volyymit pysyvät maltillisina. Setit eivät satu korviin eivätkä silmiin.

Kuten eivät satu myöskään Finlandersin setit. Luvattoman nopeasti vaan hupenevat. Tämä on itselleni vuoden ensimmäinen keikka, liian pitkän tauon jälkeen. Tinasormus, Autiosaari ja Anna jatkua yön kuulostavat vielä paremmilta mitä muistin. Kesä -92 ja Mitä sulle kuuluu ovat mukavaa vaihtelua. Perinteiseksi mainostettu humppa Tulipunaruusut on tänään vähän vähemmän perinteinen. Tykkään niin kovasti siitä, ettei kappaleita pelkästään soiteta läpi, vaan niihin ripotellaan välillä hieman omia mausteita. 

Illan mittaan mennään tunnelmasta toiseen, cha chan ja jenkkojen kautta. Viimeisen setin loppu on hyvinkin reipasta menoa. Encorena tulee Get on, jonka esittää kahden orkesterin muodostama Finsonetti. Usealla paikkakunnalla olen tansseissa käynyt ja yksi asia on helppo todeta vuodesta toiseen: kovimmat bileet on Latosaaressa. Riehakasta tunnelmaa on toki muissakin paikoissa, mutta ei missään muualla oteta iloa niin hyvin irti kuin täällä. Hienoa olla pohjalainen.

Olenko ainut, joka selaa tammikuussa kesälavojen sivuja ja odottaa hartaasti tulevien ohjelmistojen julkaisua? Toivottavasti en. Sillä onnistuneen illan päätteeksi on luvassa vielä kierros kesälavoilla.

Liikuin viime keväänä töiden perässä vähän Pohjanmaata kauempana ja pyrin poikkeamaan reissuillani myös tanssilavoilla, aina kun sellainen reitin varrelle osui. Valitettavasti pääsin näkemään ainoastaan lavojen pihapiirin, paitsi Kallioniemen lavalla ja Pavilla pääsin niin sanotusti tupaan asti. Vaikutelmat perustuvat nyt siis täysin ulkoisiin seikkoihin.

Hiihtomäen lava ja kevätaurinko.

Ehdottomasti parhaiten jäi mieleen Mikkelissä sijaitseva Hiihtomäen lava. Tansseja on tarjolla perjantai-iltaisin ja keskiviikkoisin on päivätanssien vuoro. Vaatimattoman näköiselle lavalle ei tule suurta mutkaa 15-tieltä. Silti sijainti on äärettömän idyllinen, kauniin luonnon helmassa. Ensimmäisellä yrityksellä en edes hoksannut, mistä lavalle menee tie. Onneksi olen vuosien mittaan harjoitellut ahkerasti u-käännöksiä. Lava vaikutti juuri oikeanlaiselta, perinteikkäältä tanssipaikalta. Salainen haaveeni on käydä täällä Finlandersia katsomassa. 310 km välimatka luultavasti torppaa aikeeni.

Metsälinna, Ristiina.

Metsälinna sijaitsee alle 20 km päässä Mikkelistä. Perinteikäs on tämäkin paikka, lava on perustettu Hiihtomäen tapaan 1950-luvulla. Pihapiiri on todella siisti ja parkkitilaa riittää. Jotenkin tämä paikka ei vaan kolahtanut, ei tullut yhtään "pakkopäästätännetansseihin"-fiilistä.

Hiekkarinteen lava, Muurame

Samalla vuosikymmenellä edellä mainittujen kanssa on rakennettu myös Hiekkarinteen lava. Puitteet muistuttavat kuitenkin enemmän Hiihtomäen lavaa. Ulkonäkö on perinteisen punainen, sijainti aivan Jyväskylä-Tampere-tien varressa, miljöön ollessa silti hyvin metsäinen. Ainakaan viime kesänä esiintyjinä ei ollut kaikkein isoimpia nimiä. Tanssiväelle varmasti tutustumisen arvoinen paikka.

Huomaa voikukat! Pian ne taas tulee.

Myös Iitiän lava on ison tien varressa, 12 km Lappeenrannasta Mikkeliin päin. Vuonna 1946 rakennettu lava ei houkutellut minua lainkaan. Ei minkäänlaista kesälavan tuntua. Jälkikäteen näin kuvia ja videoita Iitiän tansseista ja totesin sisätilojen näyttävän yllättävän kivoilta. Vaikka lavan viihtyisyydestä en uskalla antaa takeita, sen sijaan voin luvata, että jos ajat Lappeenrantaan ja tutustut linnoituksen alueeseen, niin siellä sielu lepää. Tai sitten olet jotenkin omituinen.

Myös Ainolassa paistaa kevätaurinko.

Jyväsjärven rannalla oleva Ainola ihastutti kovasti. Kahvilarakennusta ja tanssilavaa ympäröi toiselta puolelta kerrostaloalue. Järven toisella rannalla siintää Jyväskylän keskusta. Idyllinen Ainola on kuin tipautettu paikalleen toisesta maailmasta. Rakennukset ovat suojellut, muuten ne olisi varmasti jyrätty kerrostalojen tieltä jo aikoja sitten. Paikalla on pidetty tansseja aina 1920-luvulta lähtien, silloin vielä taivasalla.

Parkkitila on kortilla, mutta jos auton jättää sataman parkkialueelle, lavalle pääsee joko kävellen isoa siltaa pitkin tai tanssi-iltoina liikennöivän laivan kyydissä. Suosittelen lämpimästi kesäretkeä Ainolaan. Parasta mitä Jyväskylä tarjoaa.

Jahas, Savion lavalle ei saa tätä kauemmas mennä.

Hups, menin silti, sorry!

Ei tällaista maisemaa voinut vastustaa.

Savion lava Laukaassa herätti voimakkaan fiiliksen siitä, että tänne täytyisi päästä myös tanssien aikaan. Viimeiset kolme kilometriä on pienempää tietä, mutta upea kohde korvaa kyllä vaivan. Lava on järven rannalla ja maisemat kertakaikkisen hienot. Rakennusten kylteistä päätellen täällä ei tarvitse viettää iltaansa nälkäisenä. Löytyy erillistä grilliä, kahviota ja olutterassia. Rakennukset näyttävät niin hyväkuntoisilta, ettei uskoisi perustamisvuoden olevan 1949.

Nyt vaan kesämekko esille ja tankki täyteen, niin ollaan valmiita kesälavojen auetessa.